Kuka tai mikä meitä hoitaa tulevaisuudessa?
Hoitajamitoitus puhuttaa. On kyllä syytäkin, kun julkisuudessa maalataan toinen toistaan hurjempia tulevaisuudenkuvia. Mutta riittävätkö hoitajat tulevaisuudessa? Auttaako teknologia?
Anu Korhonen

Hoitajamitoitus puhuttaa. On kyllä syytäkin, kun julkisuudessa maalataan toinen toistaan hurjempia tulevaisuudenkuvia. Mutta riittävätkö hoitajat tulevaisuudessa? Auttaako teknologia?
Eläkeliiton liittovaltuusto vaatii hallitusohjelmaan sisältyvän vanhusasiainvaltuutetun tehtävän perustamista. Vanhusten perusoikeusrikkomukset jatkuvat edelleen. Liian monet vanhukset jäävät edelleen vaille tarvitsemaansa apua niin ympärivuorokautisessa palveluasumisessa kuin kotihoidossakin.
Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n jäsenten lakko on alkanut maanantaina. Lakko koskee YLE:n tietojen mukaan noin yhdeksää tuhatta työntekijää ja uhkaa pidentyä jopa neliviikkoiseksi. Posti kertoo lakon aikana sen vaikutuksista omilla nettisivuillaan.
Lehmiranta
Kurssi on suunnattu yhdistysten vapaaehtoistoiminnan vastaaville ja varavastaaville, sekä kaikille vapaaehtoistoiminnan vastaavan tehtävistä kiinnostuneille.
Sisältö:
Intoa ja ideoita antava tapaaminen lisää valmuksia yhdistyksen vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen ja toteuttamiseen.
Terveyden edistämisen ja sairauksien ehkäisemisen tiedetään olevan paras keino ihmisen toimintakyvyn parantamiseksi, myös kustannusten näkökulmasta. Vain yksi kolmasosa kuntoutuksen tarpeesta esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinvaivoissa johtuu iästä, loput ovat seurausta liikkumattomuudesta. Siksi monissa tilanteissa erityisesti ennalta ehkäiseminen on tärkeää. Nousussa olevien kaatumistapaturmien määrää voitaisiin ehkäistä paremmalla lihaskunnolla ja tasapainolla.
Kurssilla käydään läpi kotimaan matkanvetämisen perusteita. Kouluttajina toimii Eläkeliiton työntekijöitä. Kurssille valitaan yksi henkilö/yhdistys.
Kurssi on tarkoitettu ensisijaisesti niille, jotka eivät ole aiemmin käyneet matkanvetäjien kurssia. Kurssille mahtuu 30 henkilöä.
Törmäsin taannoin Tilastokeskuksen julkaisemaan kyselytutkimukseen, joka selvitti suomalaisten vapaa-ajan viettoa. Näyttää siltä, että erityisesti viimeisen 15 vuoden aikana vapaa-ajan viettomme tavat ovat muuttuneet voimakkaasti. Netti ja sosiaalisen median palvelut saattavat olla tähän suuri syy. Suomalaiset lukevat vähemmän kuin kenties koskaan aiemmin.
Meillä ikääntyneiden kanssa työtä tekevillä on etuoikeus kuulla kiinnostavia ja koskettavia elämäntarinoita. Kertomuksia lapsuudesta, haikeansuloisia muistoja nuoruudenrakkaudesta tai onnellisen liiton salaisuuksista. Ei ole kauniimpaa, kuin harmaantunut pari käsi kädessä. Entä jos mummo alkaakin puhua seksistä? Entä jos kädet kuuluvatkin kahdelle naiselle tai miehelle? Tai jos vaari haluaa pukeutua mekkoon?
IKÄÄNTYNEIDEN HENKILÖIDEN OIKEUDET -keskeinen lainsäädäntö ja vanhusneuvostojen keinot vaikuttaa
Paikka: Scandic Pohjanhovi Pohjanpuistikko 2 96200 Rovaniemi
Ohjelma:
09.30 Kahvit (omakustanteinen)
10.00 Tilaisuuden avaus ja piirin puheenvuoro