Thumbnail

Ryhmäryijy trikookuteesta

Ryijy on helppo ja nopea valmistaa. Sen tekeminen onnistuu myös useimmissa kädentaitoperusteisissa vapaaehtoistoiminnan ryhmissä. Ryijy voidaan valmistaa siten, että yhtä osaa, puurimaa tehdään aina pareittain tai pienissä ryhmissä. Vapaaehtoinen voi tarvittaessa auttaa ryijysolmun tekemisessä tai urakoi toisessa päässä puurimaa ryijysolmujen valmistumiseksi. Mikäli ryijysolmu on autettavalle liian hankala, solmu voi olla joku muukin, esimerkiksi vetosolmu. Ryijyn voit valmistaa myös muusta kierrätysmateriaalista. Vanhoista lakanoista tai verhoista revityt kangassuikaleet sopivat ryijyn tekoon hyvin. Voit myös kokeilla paperi- tai muovisuikaleiden solmimista.

Tarvikkeet

  • Trikookudetta tai räsyä, mallikappaleessa 50 cm:n pätkiä
  • Harjanvarsia tai muuta pyöreää puurimaa
  • Sakset
  • (Saha, hiekkapaperia)

Ohje

  1. Suunnittele ryijyn värimaailma ja valitse trikookuteet sen mukaan.
  2. Leikkaa kuteesta noin 50 cm:n pituisia pätkiä. Määrä riippuu tehtävän ryijyn koosta. Voit helpottaa työtä leikkaamalla paksusta pahvista 25 cm korkean palan ja kieputtamalla kudetta pahvin ympärille. Kun leikkaat kuteet poikki toisesta reunasta, saat kerralla useamman pätkän kudetta.
  3. Jos haluat valmistaa kapeamman ryijyn, mittaa ja sahaa harjanvarresta haluamasi pituiset pätkät. Hio sahauspintojen reunat hiekkapaperilla.
  4. Poraa puurimojen molempiin päihin pienet reiät puuriman läpi.
  5. Aloita ryijysolmujen solmiminen ensimmäiseen puurimaan ryijysolmuilla. Taita kude kaksin kerroin ja pujota taitettu pää puuriman alle. Jos haluat tuuheamman ryijyn, käytä kaksinkertaista kudetta.
  6. Ota toisella kädellä kiinni taitetusta päästä kudetta ja pujota toisella kädellä kuteen toiset päät puuriman yli ja läpi kuteen taitetun pään lenkistä. Kiristä ryijysolmu.
  7. Jatka ryijysolmujen solmimista, mutta tiivistä välillä puurimassa olevaa ryijysolmurivistöä vetämällä hapsuja molemmista laidoista kohti puuriman keskustaa. Näin ryijystä tulee runsaampi.
  8. Kun puurima on täynnä ryijysolmuja, jatka seuraavaan rimaan.
  9. Solmimisen päätyttyä järjestä puurimat haluttuun järjestykseen. Tässä kohtaa voit kokeilla, kuinka ryijyn ulkonäkö muuttuu, kun järjestät rimat eri järjestykseen.
  10. Ryijyn ripustusta varten valmista kaksi kolmen säikeen palmikkoa, pituus riippuu ryijyn korkeudesta. Useimmiten palmikoiden pituudeksi riittää ”sylin mitta”.
  11. Työnnä puurimojen päät lettien sisälle tasaisin välimatkoin. Toista sama toisella puolella puurimoja.
  12. Ripusta ryijy roikkumaan palmikoiden varaan seinälle. Sille voi valmistaa myös puisen telineen.

Ryhmäryijy ripustettuna puiseen telineeseen lattialle

 

Ryijyn yksityiskohta