Minusta tuntuu, että koko maailma on nykyisin mieletön. Joku kaunis ei enää olekaan hyvin kaunis, vaan mielettömän kaunis. Joku suuri ei olekaan enää pelkästään suuri, vaan mielettömän suuri. Tai sitten joku tilanne voi olla vain pelkästään mieletön. Jokainen voi itse tykönänsä miettiä, mitä se oikeastaan tarkoittaa.
Suomen kielen sortaminen saa minut surulliseksi. Olen itse saanut työurani aikana leivän kieltä käyttämällä, joten annan sille suuren arvon. Kaikki eivät kuitenkaan anna. Kieltä kuritetaan surutta, sanoja käytetään milloin missäkin merkityksessä, ja välillä tuntuu, että asioita ei pelkästään äidinkielellä osata edes ilmaista.
Mitä mahtaa tarkoittaa sekin, kun jonkun asian sanotaan olevan sikasiisti. Olen kasvanut maalla enkä kyllä huomannut, että sikojen karsina olisi aina ollut niin hirveän siisti. Mutta eihän sanoja tuota tarkoitakaan, vaan jotakin sinne päin, että onpahan erinomainen asia tuokin.
Jos kieltä ei muuten tärvellä, otetaan äidinkielen sanojen tilalle lainoja toisesta tai kolmannesta kotimaisesta. Kotikylän kadullakin lukee kyltissä night club, vaikka kyseessä on se paikka, jonne mennään ravintolakierroksen lopuksi. Suomeksi sitä sanotaan yökerhoksi.
Ei alennusmyyntikään ole enää alennusmyynti, vaan outlet. Vanha kunnon kirppari on second hand shop. Kaljakuppila on bar, ja maitokauppa on market. Listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin.
Jotkut itseään kunnioittavat puhujat ovat ruvenneet viljelemään entistä enemmän ns. sivistyssanoja luullen, että näin puheeseen tulee enemmän painoa. Muistan yhden valtuutetun, joka jostakin oli oppinut yhden tällaisen sanan ja käytti sitä surutta joka paikassa. Mies katsoi kyynisesti Vuotsoon päin ja vilkaisi sivulleen, ymmärsivätkö toiset mahdollisesti sen, mitä hän tarkoitti.
Jos minä olisin ottanut kaikki kopit kiinni, joita kokouksissa ja palavereissa on minulle tarjottu, olisi pirtti palloja täynnä. Joka asiasta otetaan nykyisin koppi, kun toinen sitä tarjoaa. Ei siinä tarvita räpylöitä eikä mitään.
Aivan viime aikoina muoti-ilmaukseksi on noussut ”iso kuva”. Kaikkea pitää katsoa isossa kuvassa, jotta asiat selviäisivät. Käytännössä tämä tarkoittanee sitä, että asioita katsotaan hieman laajemmin. Jos olen ymmärtänyt väärin, se suotakoon minulle anteeksi. Minulla kun saattaa olla jonkinasteinen putkinäkö.
Kieltä pohtiessani olen tullut siihen tulokseen, että seuraava tai sitä seuraava sukupolvi ei osaa enää kirjoittaa. Lyhyet tekstari ja someviestit eivät pidä taitoa yllä. Totta ne opettavat tekoälyn kirjoittamaan, mutta ei se varmaankaan mikään verbaalivirtuoosi ole. Minkälainen käsiala sillä mahtaa olla?
Kerran mutisin itsekseni, ja vaimo kysyi, mitä oikein teen. Sanoin opettavani tekoälyä puhumaan, kun en viitsinyt tunnustaa, että olen jo siinä jamassa, että itseni kanssa keskustelen.
Mauno A. Virtanen
Anna palautetta kirjoituksesta:
mauno.virtanen(at)hotmail.com