Thumbnail

Runo: Ihminen ja tietokone

Numeroita, lyhenteitä,

osoitteita, kiemuroita.

Edessä tietokone, takana puhelin,

vieressä vastaaja, ehkä toinenkin.

Pirinää, pärinää, alituista hälinää…

 

– Keskellä ihminen –

 

Kädet ahkerat kirjainnappeja hakkaa,

eikö kiire ihmiseltä koskaan lakkaa –

Kun valmiiksi saat joku keksinyt on

uuden, paremman version.

 

Heität entiset roskiin,

puna nousee poskiin.

Hikihelmet otsalla kiiltää.

Kysyt, vastaat, kysyt uudelleen.

Miksi pelkkää kiirettä on elämä tää.

 

Painat nappeja,

kaiken tiedon saat mitä mielesi halaa. –

Kun takaisin palaat

olet yksin koneesi kanssa.

 

Edessäs` kaikki tieto on sulla.

Voit minne tahansa tiedostoon tulla,

ovet avata virtuaalimaailmaan,

näkymättömään ja olevaan.

 

Voit katsoa henkilötietosi omat tai

hakea Alppien maisemat somat tai

puhua mutkaista sähkökieltä ja

löytää uuden ystävän sieltä.

 

Vaan kun lopulta ruutu pimenee

taas yksin jäät –

 

Kone on vain kone, ei tunteita sillä,

ei itke, ei huokaa, ei naura millään.

Vain ihminen tietää, mitä toinen anoo

ja joskus ystävällisen sanankin sanoo.

 

Rauni Rauthovi

 

(Tämä runo on Eläkeliiton Tunne mieli -toiminnan syksyllä 2017 järjestämän ”Mielen valo ja varjot” -runokilpailun satoa.)

Sanna Tuominen

Thumbnail
Projektisuunnittelija, Netikäs
sanna.tuominen@elakeliitto.fi