Thumbnail

Pelaajat ikääntyvät - seniorit valtaavat e-urheilumaailmaa

Tietokonepelejä pelaavien keski-ikä nousee ja sitä myöten myös senioritoiminta kaipaa uudistumista. Eläkeliitto tarttuu haasteeseen yhdessä Sellon kirjaston kanssa järjestäen peliviikolla seniorien pelitapahtuman, jossa työnäytteen antaa e-urheilumaailmaan noussut Lenovon edustusjoukkue Grey Gunners, Suomen ensimmäinen senioreista koostuva Counter Strike -e-urheilujoukkue. Pelibarometrin mukaan pelaajien keski-ikä on tällä hetkellä hieman alle neljäkymmentä vuotta Grey Gunners -joukkueen yltäessä yli 72 vuoden keski-ikään. Kolmas ikä mahdollistaa myös tavoitteellisen kilpapelaamisen.

- Kilpapelaaminen voi olla seniorille muutakin kuin hauska harrastus tai verkostoitumisen väline. Senioreilla on useimmiten sitä, mitä ruuhkavuosissa kahlaavilta puuttuu: aikaa panostaa harrastuksiin. Moni eläkeläinen on myös kilpaillut perinteisissä urheilulajeissa, mutta iän myötä kilpaileminen on voinut jäädä vähemmälle esimerkiksi terveydellisistä syistä. Kilpailuvietti ei ajan myötä katoa minnekään. E-urheilussa esimerkiksi liikuntarajoitteet eivät välttämättä haittaa ollenkaan. Joukkuepelaamisessa keskitytään myös peliergonomiaan sekä kehonhuoltoon, kertoo Eläkeliiton Netikäs-hankkeen projektipäällikkö Outi Laiti.

Elektroninen kilpaurheilu eli e-urheilu tai esports on tietotekniikkaa hyödyntävää kilpaurheilua joko yksilönä tai joukkueena muita vastaan. Ammattipelaajat ovat pääasiassa nuoria, ja kirkkain kärki elättää itsensä pelaamalla kansainvälisissä turnauksissa.

- Nuorten kohdalla aletaan jo tunnustaa kilpapelaaminen uravaihtoehtona ja jokunen oppilaitoskin tarjoaa kilpapelaamista osana koulutusta. Pelibarometrin mukaan myös 97,8% suomalaisista pelaa ainakin jotakin. Senioripelaajien haasteena on verkostojen muodostuminen, aikuiset ja varttuneemmat pelaajat löytävät harvemmin ikäistänsä peliseuraa, Laiti jatkaa.

 

Pelipaaneelissa ikääntyneet keskustelevat itse senioripelaamisesta

Eläkeliiton ja Sellon kirjaston järjestämän pelitapahtuman ohjelmassa on myös senioripaneeli, jossa keskustellaan pelaamisesta, sen hyödyistä ja ilmiöstä ylipäätään. Keskustelijoina ovat seniorit itse.

- Seniorit jätetään helposti marginaaliin, kun keskustellaan heitä koskevista asioista ja ilmiöistä. Me haluamme kuulla heidän näkökulmansa suoraan heiltä ja kysyä, miten näistä aiheista pitäisi keskustella sekä millaista tukea he itse haluavat nettimaailmassa toimimiseen.

Myös digitaalisten pelien ympärillä käytävä keskustelu hyötyy seniorien näkökulmasta.

- Peleistäkin keskustellaan usein joko haitat edellä tai hyötypelaamista korostaen. Keskustelu peilaa suomalaisen suoritusyhteiskunnan asenteita, jossa Pokémoneja ei voi keräillä poimimatta samalla ämpärillistä puolukkaa. Seniorit voivat pohtia muun muassa sitä, voiko täysin jonninjoutavia pelejä pelata vain omaksi ilokseen ja tuleeko ihmisen olla koko ajan hyödyksi, Laiti lisää.

Tapahtuma on ilmainen ja kaikille avoin ja se suoratoistetaan Eläkeliiton Youtube-kanavalle. Alaikäraja on 18 vuotta Counter Strike-pelin ikärajaa noudattaen. Yläikärajaa ei ole. Tapahtuma liittyy Suomessa 5.-11.11. vietettävään kansainväliseen ja pohjoismaiseen peliviikkoon. Peliviikko on kirjastojen aloitteesta lähtenyt pelikasvatuksen teemaviikko, jonka tavoitteena on rakentaa positiivista pelikulttuuria ja vähentää pelaamiseen ja pelaajiin liittyviä ennakkoluuloja.

Grey Gunners- joukkueessa ovat mukana Ulla ”General Ulla” Ström (70), Kari ”Rock” Waldén (77), Yrjö ”Ice” Warma (70), Markku ”Ice” Puska (73) ja Harry ”Dirty Harry” Mälkki (71). Valmentajana toimii Otto Takala, joka on aiemmin ollut mm. Suomen e-urheilun maajoukkueen päävalmentaja.

Eläkeliiton ja Sellon kirjaston seniorien pelitapahtuma järjestetään 5.11. klo 12-18 Sellon kirjastossa. Pelitapahtumassa pääsee seuraamaan senioreista koostuvan e-urheilujoukkueen Grey Gunnersin harjoittelua ja tietysti pelaamaan itse. Tarjolla on myös virtuaalitodellisuutta aikuiseen makuun.

 

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Outi Laiti, Eläkeliitto Netikäs, p. 040 7257362, outi.laiti@elakeliitto.fi