Taivas, lentokone

Matkalla kotiin

Julkaistu 20.8.2019

Tällä kertaa Geronomi muistelee unohtumattomia kohtaamisia kotihoidossa.

Iltayhdeltätoista avaan oven ja huikkaan eteisestä: ”Iltaa, täällä ollaan!” Vuoteen reunalla istuva 96-vuotias nainen heläyttää takaisin iloisen tervehdyksen ja jatkaa lehtien laittamista muovikassiin. ”Ryhdyit sitten laittamaan lehtiä pois?” totean. ”Ei, ei, laitan vaan valmiiksi ja otan ne sitten mukaani kun mennään”, selvittää hän. Hmmm, mennään? Mihin, mietin itsekseni  ja astun sisään makuuhuoneeseen.>

”Mistä sinä osasit tulla tänne?” kysyy nainen. ”Tänne?” "Niin, tänne, ja nyt juuri, kun pitää lähteä kotiin.”  Vastaan lempeästi: ”Tiedätkö, täällä on kotona, sinä olet nyt kotona ja minä osasin tulla, koska sinulle on sovittu yöhoitajan käynti aina näihin aikoihin.” Hämmennys valtaa vanhan rouvan kasvot, kunnes hän pikkuhiljaa palaa takaisin kanssani samaan aikaan ja paikkaan. ”Niin……sinä tulit siis nostamaan minun jalkani sänkyyn”,  toteaa hän sitten, enemmän itselleen kuin minulle. ”Niin juuri”,  vastaan ja naurahdan: ”Taisit käydä jossain kaukomatkalla..”  ”Niin taisin”,  vastaa vanhus. ”Joskus minä luulen olevani jossain ihan muualla kuin missä olen. Mutta eihän se ole vaarallista, eihän? Sitten minä näen tuon taulun ja tiedän, että kotona ollaan. Se on veljeni maalaama, tiesitkö?” ”Niinkö? Ei, en tiennyt, hieno taulu, eikä nojatuolimatkailustakaan ole tässä kohtaa mitään haittaa. "

Kaupunkimaisema

”Haluaisitko käydä vielä vessassa ennen nukkumaanmenoa?” kysyn. ”Olisihan se hyvä”,  vastaa hän, ”jos sinä vaan ehdit.” ”No eihän tässä nyt jäniksen selässä olla, niin kiire ei minulla koskaan ole”, sanon ja avustan vanhuksen portatiiville. Siirtyminen kestää, valtavaksi turvonnut oikea jalka näyttää elefantin jalalta ja painaa kutakuinkin puolet vanhuksen painosta. Pelkällä tahdonvoimalla se liikkuu senttimetrin kerrallaan. Nainen sanoo:” Se on ihanaa, että sinä et hermostu, vaikka minä olen näin hidas..  Sinä olet kuule kyllä ihan kaikista paras yöhoitaja.” ”Kiitos", vastaan, hymyilen vanhukselle,  ja jatkan pilke silmäkulmassani: ”Nyt minä taisin kyllä saada osakseni ansiotonta arvonnousua.” ”Et ollenkaan”, vastaa hän, ”kuule minulla on kokemusta, kyllä minä tiedän."

Illan viimeinen ponnistus ja nainen istuu takaisin sängyn reunalla, josta autan hänet vuoteeseen. Lonkka on kipeä, valtava syöpäkasvain pullottaa tennispallon kokoisena toisen kankun päällä. Nainen ei silti valita. Kohennan hänen asentoaan, asettelen tyynyjä sinne tänne. Kuinka vaikeaa onkaan yrittää päästä toisen ihon alle.. Lyhyen, maagisen hetken ajan hänen kipunsa on minun kipuani ja olen ihan varma, että tällä kertaa tyynyt tulivat juuri oikeisiin paikkoihin.

Käyn hakemassa jääkaapista persikkamehua, josta nainen erityisesti pitää. Vanha rouva juo ja minä tyhjennän muovikassista Helsingin sanomat ja kuukausiliitteen, pullollisen kipulääkettä, silmälasit ja nenäliinapaketin sekä huolellisesti talouspaperiin pakattuja laseja ja lautasia palauttaen ne paikalleen tyhjäksi jääneelle yöpöydälle. Sammuttelen valoja ja teen lähtöä. ”Hyvää yötä!” toivotan, ”ja muista, ettet sitten katsele kuin kauniita unia.”  Vanhus sulkee silmänsä ja hymyilee.  Eteisessä jatkan, ehkä enemmän itselleni kuin vanhukselle: "Ja hyvää kotimatkaa, mihin ikinä oletkin menossa."

 

Heidi Oilimo

Thumbnail
Musiikkisuunnittelija
heidi.oilimo@elakeliitto.fi