Thumbnail

Kaikkeen tarvitaan toimivaa yhteyttä!

Mihinpä se porsas muualle kuin omalle ruuhellensa… Vaimoni käytti tätä mustankipeyttä ilmentävää ilmaisua viitaten innokkaan harrastajan buumiin silloin, kun luovan ilmaisu vei miestä. Medialukutaito on minullakin puutteellista. Siksipä olen osallistunut erilaisiin digitaitoja kehittäviin etäopiskeluihin. Viimeisin on Eläkeliiton Medialukutaitopiiri.

Toivon ettei ruuheen rinnastus loukkaa ketään. Se juontuu 1900 luvun lopulta. Olin sijoittunut iltama ja sketsiviihteen kirjoituskilvassa toiseksi. Palkintona oli lomaviikko yhdelle Virroilla. Ostin lomaviikon myös vaimolle, sitouduin yhteiseen lomaan. Mutta kuunnellessa muiden lomalaisten harrastuksiensa esittelyä, olin jo valmis kokoamaan heitä illanvietto ohjelmaan. Porukasta löytyi taitavia esiintyjiä. Lomapaikan kirjastosta tietokone ja tulostin. Kirjoitin iltamaohjelman, otsikot, esiintyjät, juontorepliikit, pidin pienet harjoitukset / kuulemiset, jotta ohjelman järjestykseen tuli juonellisuutta. Unohdin ajoittain vaimoni. Laiminlyönti loihti otsikon hänen huulillensa.

Medialukutaitopiiriin osallistuminen on tarjonnut mielekästä puuhaa ja tuottanut osuvasti lausuttuja, lainattavaksi kelpaavia sanontoja, kielikuvia. Olen lukenut Skype-ohjeita, jotta osaisin käyttää keskustelujen yhteydessä videokuvaa, tiedostoista. Ihanaa ja itsetuntoa kohottavaa on tämä opiskelu. Eihän tällä oteta kiinni sitä, vain supistetun kansakouluopiskelun jälkeenjääneisyyttäni.

Syksyllä 1958 hakkasin halkoja Porvoon saaristossa ja opiskelin iltaisin Kansanvalistusseuran Kirjeopistossa keskikoulun aineita. En voinut unta nähdä, että kuusikymmentä vuotta myöhemmin presidentin puolison juhlapuvun kangas uutetaan yhdestä tukevasta koivunhalosta. Enkä sitä, että 80 -v. vaarina opiskelisin netissä etänä. Digiopiskelu tuli elämääni 2000 EL- Kirjoittajakillan luovaa kirjoittamista opiskellessa. Olin ensimmäisten joukossa, kun Maaseudun Sivistysliitto aloitti etäopetuksen suunnattuna taviskansalaisille. Ekat tehtäväni opettajalle lähetin kirjaston koneelta. Pian hankin oman nettini. Opiskelu siirtyi sitten aika nopeasti vertaisvetäjien ja osallistujapalautteiden opiskeluksi. Melkein samaan aikaan Kauhavan / Järvilakian Kansalaisopisto aloitti etäopetuksen netissä.

Nettiyhteyksien toimivuus katvealueilla on häiriöaltista. Langattomat mokkulayhteydet ovat kuin auton valokeilassa olevaa näkökenttää. Näkyvyys heikkenee laidoillaan, samoin pituudessa. Asentajia ja myyjiä haastatellen olen selvittänyt näitä tekijöitä, mututuntumanikin on erittäin vahvaa. Etäopiskeluani vaikeuttaa nettilinjan heikko taso, Mokkula toimii huonosti. Olen etsinyt paremmin toimivaa yhteyttä ja löytänytkin. Nyt kinaan palvelusopimuksen purkamisesta. Vaan sielläpä ei asiakkaan kokemuksista piitata mitään, vahvemman oikeudella vain todetaan, − Teidän alueellenne tulee hyvät signaalit. Kun reklamoin linjan heikkoudesta. Myyjä kehotti menemään ikkunan luo, siitä on linjantoimivuudessa apua.

Harrastan elokuva- ja video opiskelua ja videoitten lähetyksiin - latauksiin vaaditaan hyvin toimivia linjoja. 2.2. 2019 meillä on elokuva aiheeseen liittyvä Gaala-tapaaminen Kauhavan Y-kinossa. Katsotaan harrastaja Elokuva-koosteita ja vietetään iltaa tarjoilua nauttien. 3.2. 2019 Järvilakian Kansalaisopistossa filmataan sananlaskuja. Videoharrastukseeni löytyy vastaus kurkkaamalla nettiin Kyläelokuvakilpailut Alajärven Luoma-aholla. Vuoden 2016 elokuvafestivaali potkaasi Eeroa onnenkantamoisella. Laajemmin harrastuksesta kiinnostuneet voivat kurkata YouTubeen: Lähe Aijjoos Kylille nähdäkseen minkälaasis harrastajaporukoos Eero pyärii…

Maksan yhdelle operaattorille käyttökelvottomasta ja toiselle tyydyttävästä palvelusta. Hinta on molemmille sama. Se on koettu, että operaattoria vaihtaen kuuluvuus jollakin alueella on alkanut moitteettomana. Tampereella asuvan poikani kanssa saimme uuden palvelimen linjalla, videoelokuvani siirtymään hänelle, käyttäen Skypeä ja hänen Tablettiansa. Mielenkiintoista ja haastavaa vaarille. Ei ole vielä satavarma voiko tätä löytämääni palvelinta käyttää toimivana YouTube -latauksiin.

Haastavaa ja palkitsevaa on netissä tapahtuva vuorovaikutus. Mediassa olevia mainoksiakin lukee jo aivan uudella kriittisyydellä. Mutta kaikkeen tarvitaan toimivaa yhteyttä. Medialukutaidon osaaminen asettaa monenlaisia haasteita. Haastan kokeilemaan! Voihan olla, että joukosta löytyy tulevia Tubettajia.      

Teksti: Eero Peltoniemi