Thumbnail

90-vuotias Pentti Kortelainen rohkaisee: Pelotta mukaan tietotekniikan maailmaan

Julkaistu 1.10.2018

”Kun te valitatte aina, että ei ole mitään tekemistä, niin tässä olisi sellainen helppo juttu: pikkuhiljaa opiskella tietokonetta!” Rovaniemeläinen Pentti Kortelainen (90 v.) rohkaisee ikääntyviä tarttumaan pelotta atk-laitteisiin ja nauttimaan niiden antamasta asiointi- ja ajanvieteavusta.

Opettajana elämäntyönsä tehnyt Kortelainen itse ajatteli pari vuotta ennen eläkkeelle jäämistään sisuuntuneena koulunsa rehtorin asenteeseen, että ”kyllähän minä vielä johonkin pystyn!”. Tuolloin, 1980-loppupuolella, koulun opettajille pidetiin kursseja uudesta tulokkaasta, tietokoneesta. Kortelaiseen ei kuitenkaan samaa ikäluokkaa olevan rehtorin mielestä kannattanut oppia enää satsata, koska tämän eläkeikä oli niin lähellä.

Ja kyllä Kortelainen pystyikin! Atk-laitteet tulivat tutuiksi itseopiskelulla. Ensimmäisen eläkevuoden aikana hän kävi kerran kuussa kurssilla tutustumassa tietokoneen mahdollisuuksiin, mutta jatkossa tietämys on laajentunut vähitellen itse etsien. 
– Toki monta kertaa on tullut tilanne, että olen joutunut ottamaan yhteyttä tietävämpään kollegaan laajentaakseni omaa osaamistani, mutta sitähän elämä on, opiskelua, Kortelainen tunnustaa.

Pentti Kortelainen tietokoneen ääressä.

Pentti Kortelainen kertoo, ettei hänellä ole ollenkaan hetkiä, jolloin pitäisi miettiä mitä tekisi. Tietokone, ristikot, sudokut ja päivän lehti pitävät mielen virkeänä. Tietokone on tärkeä väline paitsi asiointiin myös kirjoittamis- ja sukututkimusharrastuksessa.

 

Työkalu ja ajanviete

Heti eläkkeelle siirtymisestä lähtien, eli vuodesta 1989, tietokone ja sen rinnalla myöhemmin myös älypuhelin, ovat olleet Pentti Kortelaiselle välttämättömiä kavereita. Tuhatmäärin sivuja hän on naputellut lukuisiin julkaistuihin proosa- ja runokirjoihin, ja sukututkimusharrastuksessa tietokone on ollut verraton apu.

Puoli vuotta ennen 80-vuotispäiväänsä hän väitteli yhteiskuntatieteiden tohtoriksi Lapin yliopistosta, ja totta kai väitöskirja luovutetun Sallan alueen väestön sosiaalisesta liikkuvuudesta ”Kadonneet kylät - elävät suvut” tallentui tietokoneen bittimaailmaan.
Sukututkimus alkoi Kortelaisella samoihin aikoihin väitöskirjan teon kanssa jo eläkkeellä ollessa.

– Halusin tietää keitä me olemme. Olen syntynyt Sallan Kuolajärvellä, joka jäi toisessa maailmansodassa luovutetulle alueelle. Isoisäni oli tullut Savosta ja oli ainoa, joka puhui savoa.

Ehkä kielellisestä eroavuudesta johtuen pojanpoika joutui koulukiusatuksi: kolmannella luokalla isommat pojat päättivät panna Pentin pään höyläpenkin leukojen väliin ja vääntää. Hengenvaarallisen episodin jälkiselvittelyt käytiin aikuisten kesken puhutteluina, mutta vielä aikuisiällä kiusaajien pääpukari muistelee eräässä kirjassa omaa kohteluaan: ”Kun me pojat väänsimme luokkatoverimme päätä höyläpenkin leukojen välissä, niin opettaja antoi minua korville.” Uhrin tuntemuksia ei ole peräänkuuluttanut tai muistellut kukaan.

”Moni uksi aukes”

Kortelainen uskoo tietotekniikan avaavan monia ovia ja olevan oiva apuväline myös kolmannella iällä henkiseen hyvinvointiin. Uusimmassa runokirjassaan hän kirjoittaakin: ”Ikääntyneet oppiin / globaali vaatimus, / kokemukset käyttöön / universaali toivomus.”
Hän uskoo vahvasti myös oppimisen mahdollisuuksiin iäkkäänäkin: ”Kaikilla on tarve / itseänsä kehittää, / kuunnellen, tutkien / tietojansa täydentää. / Olemme oppineet rakastamaan / rakastamaan oppimista.”

Teksti ja kuva: Leena Jakkula