Post-it-lappu ja lamppu ilmoitustaululla

Eläkeliitto ry:n yt-neuvottelut päätökseen

Eläkeliitto ry:n liittohallitus on kokouksessaan 22.5.2020 päättänyt yt-neuvottelujen jälkeen Eläkeliitto ry:n kokoaikaisen henkilöstön lomautuksista kahden viikon ajaksi koronaviruspandemiasta aiheutuneen tilapäisen työn vähenemisen perusteella. Jo aiemmin oli henkilöstön lomia aikaistettu ja näin pyritty minimoimaan muiden sopeutumistoimien tarvetta. Lomautukset pyritään toteuttamaan kesäkuun aikana ilman, että Eläkeliiton välttämättömät toiminnot kärsivät.

Nyt päätetyt sopeuttamistoimet perustuvat työsopimuslain 5 luvun 2§ mukaiseen tilanteeseen, jossa työ tai työnantajan edellytykset tarjota työtä ovat vähentyneet tilapäisesti eikä työnantaja voi kohtuudella järjestää työntekijälle muuta sopivaa työtä tai työnantajan tarpeita vastaavaa koulutusta; työn tai työn tarjoamisedellytysten katsotaan lomauttamisen perusteena vähentyneen tilapäisesti, jos niiden voidaan arvioida kestävän enintään 90 päivää.

Lomautukset johtuvat koronaviruksen aiheuttaman covid-19 pandemian aiheuttamasta tilapäisestä työn vähenemisestä tilanteessa, jossa maan hallitus on toimintaohjeenaan määrännyt yli 70-vuotiaat suomalaiset sosiaaliseen eristykseen karanteenin kaltaisiin olosuhteisiin. Pandemia ja siitä johtuvat rajoitustoimet ovat iskeneet Eläkeliiton toimintaan voimakkaasti, sillä jäsenistöstämme yli 100 000 on yli 70-vuotiaita. Eläkeliiton, sen piirien ja yhdistysten kaikki kurssit, koulutukset ja tapaamiset ovat olleet keskeytyksissä maaliskuun puolivälistä alkaen.

Nyt päätettyjen sopeuttamistoimien avulla Eläkeliitto varautuu yhteiskunnan avautumisen jälkeen palvelemaan jäsenistöään ja edistämään eläkeläisten ja ikääntyneiden suomalaisten oikeuksia parhaalla mahdollisella tavalla.

Tiedustelut:

Anssi Kemppi

toiminnanjohtaja

anssi.kemppi(at)elakeliitto.fi