Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Uusimaa
Valikko
  • Nurmijärvi
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
NRJ Mononen

Musiikkinäytelmä Unto Monosen elämästä

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Nurmijärvi
  3. Musiikkinäytelmä Unto Monosen elämästä

Sunnuntaina 27.8.2023 olimme Taaborilla katsomassa
Musiikkinäytelmän Unto Monosen elämästä
Erityisesti nautimme hienoista tangoista. Jotenkin näin tarina meni:

Unto Mononen oli kotoisin Karjalankannaksen Muolaasta. Unto menetti isänsä talvisodassa ja joutui lähtemään äitinsä kanssa kahdesti evakkoon.

Unton hyvä lauluääni oli huomattu jo varhain. Sodan jälkeen hän teki keikkoja orkesterin solistina jo teini-ikäisenä. Orastava ura tyssäsi nielurisaleikkaukseen, jonka jälkeen ääni ei ollut entisensä. Se vaikeutti myös säveltämistä. Hän tutustui Maunu Mentulaan, joka soitti haitaria ja kykeni aluksi auttamaan sävellysten nuotintamisessa. Itselleen Unto osti kitaran, jota hän soitti omissa orkestereissaan.

Vuonna 1958 Unto tutustui nuoreen laulajalupaukseen Hilkka Suomiseen ja rakastui. Hilkasta tuli paitsi hänen orkesterinsa uusi solisti myös hänen aviovaimonsa ja tyttärensä äiti. Hetken Unto eli onnellista perhe-elämää. Yhteiselo kesti vain kolme vuotta. Unton alkoholinkäyttö oli ryöstäytynyt käsistä; luultavasti tasapaino oli alkanut järkkyä jo Helena-äidin kuolemasta 1957. Raittiina kausina syntyi täyspäiväiseksi säveltäjäksi ryhtyneen Monosen uran suurimpia tangoja, kuten Tähdet meren yllä, Kaipuuni tango ja Lapin tango.

Pian eron jälkeen koitti kuitenkin säveltäjän uran huippuhetki: Satumaa nousi hittilistojen kärkeen. Satumaan menestys alkoi tuottaa tekijänpalkkioita, ja Monosen vuoristorata jyrkkeni.

Jostain syystä Monosella oli tapana välillä kanniskella asetta, vaikka hän ei oikein osannut sitä käsitellä – ettei vaan vahingossa satuttaisi itseään tai muita.

Mononen kärsi loppuaikoinaan vakavasta  alkoholiongelmasta ja kuoli 28. kesäkuuta 1968 vain 37-vuotiaana itse aiheutettuun pistoolinlaukaukseen, jonka tahallisuus on jäänyt epäselväksi. Varmaa on kuitenkin se, että Unto Mononen eli kuluttavan elämän, joka päättyi liian aikaisin.

Unto Monosta esitti tangokuningas 2017 Teijo Lindström
Unto Monosen äitiä esitti tangofinalisti 2015 Raisa Laine
Unto Monosen vaimoa esitti Martta Saksa.
Esko Rahkosta esitti tangoprinssi 2015 Kalle Jussila.

Säestyksestä vastasi Quattro yhtye.

----
Unto Mononen on kertonut itse toimivansa säveltäjänä inspiraation varassa; melodiat vain tulivat hänelle jostakin. Elinaikanaan Mononen ehti julkaista 67 sävellystä, joista 50 oli tangoja. Mononen on Suomen merkittävimpiä tangosäveltäjiä Toivo Kärjen ohella.

Monosen sävel- ja sanakieli eroaa muiden aikalaisten teoksista. Hänen lauluissaan on omakohtaisen kokemuksen syvä sointi. Tuntuu kuin Mononen olisi tehnyt laulut itselleen eikä kuulijoilleen. Tämän vuoksi niihin on ollut helppo samaistua ja ne ovat jääneet elämään: Lapin Tango, Erottamattomat, Kangastus, Kaipuun tango (Illan varjoon himmeään), Yön hiljaisuudessa, Onnen maa, Sammunut nuotio, Kukkani lumen alla ….

*** Margit

 

Aiheeseen liittyvää

Matkavakuutus
Kotimaan matkojen ja retkien peruutusehdot EL-Nurmijärvi
Varatun matkan tai retken voi perua siihen päivämäärään mennessä, milloin ilmoittautuminen päättyy. Ts. ilmoittautuminen päättyy -päivämäärä on myös viimeinen mahdollinen matkan peruuttamispäivä ja ilmoittautuminen on sitova. Jatkuva peruutusturvan sisältävä matkavakuutus on suositeltava.
Lue lisää
Kotimaan matkojen ja retkien peruutusehdot EL-Nurmijärvi
NRJVÄRI
Mitä-missä-milloin - Uutisia & linkkejä
Eläkeliiton Ekstra-opas 2025 ja Lehmirannan esite 2025. Ikääntyvien yliopisto. Opiston kurssit, kunnan ja kirjaston tapahtumasivut. Tuetut lomat 2025. OmaEljaksen mobiiliversio käyttöön. Kansallisoopperan ja -baletin virtuaalinäyttämö Stage24. Yhdistyksen lähihistoriaa uusille ja vanhoille jäsenille . Tutustu MSL:n toimintaan
Lue lisää
Mitä-missä-milloin - Uutisia & linkkejä
kappeli
Hautausmaakävely kirkonkylän hautausmaalla 15.9.2020
Kolmisenkymmentä yhdistyksen jäsentä kokoontui tiistaina 15.9.20 Nurmijärven kappelin edustalle osallistuakseen opastetulle hautausmaakävelylle.
Lue lisää
Hautausmaakävely kirkonkylän hautausmaalla 15.9.2020

Nurmijärvi

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja  Antti Simanainen
Puhelin   040 836 9575
Sähköposti  antti.simanainen@gmail.com

elnurmijarvi@gmail.com
Tilinumero: FI82 5300 1720 1776 86
Rek.nro 121.048   

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter