Eläkeliiton Keminmaan yhdistyksen perustehtävänä on vaikuttaa eläkeläisten elinolosuhteisiin Keminmaassa, pitää yllä eläkeläisten toimintakykyä ja yhteisöllisyyttä sekä ehkäistä yksinäisyyttä ja syrjäytymistä järjestämällä monipuolista ja virkistävää toimintaa sekä pitämällä yhteyttä kunnallisiin päättäjiin.
Yhdistyksen tavoitteena on
- toimia alueen eläkeläisten yhdyssiteenä
- verkostoitua muihin toimijoihin
- järjestää ikäihmisten terveyttä, toimintakykyä , osallisuutta ja vuorovaikutusta tukevaa monipuolista toimintaa huomioiden jäsenten tarpeet
- järjestää ja kehittää palvelevaa vapaaehtoistoimintaa
- vaikuttaa lähipalveluiden turvaamiseen sekä niiden laatuun, saatavuuteen ja saavutettavuuteen
- vaikuttaa ikäihmisten tarpeiden huomioimiseen liikennepalvelujen ja elinympäristön suunnittelussa
- vaikuttaa ikäihmisten ohjaus ja neuvontapalvelujen kehittämiseen
- tukea ikääntyvän väestön vaikutusmahdollisuuksia siten että ikääntyvien kokemus ja osaaminen huomioidaan päätöksenteossa
- vaikuttaa siihen, että yhdistysten toimintaedellytykset turvataan kunnassa