Syksy etenee vääjäämättömästi kohti pikkujouluaikaa ja oikeaa joulua. Pienistä pakkasista on jo saatu esimakua mutta lumi antaa odottaa itseään. Lumentulo auttaisi tähän syksyiseen pimeyteen mutta nyt on tarjolla vain kuuraa puissa ja pientareilla.
Tiistaikerhon aluksi nautimme kahvit Helenan leipoman maukkaan pullan kera.
Tiistaikerhon luennoitsijaksi saimme alahärmäläisen kirjailijan, Merja Mäen. Hän on ädinkielen ja kirjallisuuden opettaja joka on tutkinut sotaa viiden vuoden ajan 'Ennen lintuja'- romaania työstäessään. Hänellä on karjalaisia sukujuuria Käkisalmessa. Merja Mäen evakkoromaanin käännösoikeudet on myyty Ukrainaan. Kirja kertoo nuoresta evakosta Allista, joka pakenee pommituksia Sortavalasta, kotiseutu luovutetaan Neuvostoliitolle ja Alli lähtee raskaalle evakkomatkalle kohti Seinäjokea. Kuinka samanlainen on tilanne tänä päivänä, 82 vuotta myöhemmin, kun saamme vastaanottaa Ukrainan evakkoja myös tänne Alahärmään.
Mielenkiintoisen alustuksen jälkeen kevensimme ohjelmaa ja pelasimme perinteiseen tapaan bingoa.