Syksyn teatteriretki tehtiin tänä vuonna Seinäjoelle. Näytelmäksi oli valittu Patruunatehdas. Näytelmä on kuvaus tuosta kohtalokkaasta päivästä 13.4.1976 ja tapahtumista ennen räjähdystä. Se kertoo päivistä tragedian jälkeen erään perheen osalta, jossa opeteltiin elämään ilman rakasta ihmistä. Näytelmän on kirjoittanut Anne Koski-Wood ja ohjannut Panu Raipia.
Useimmat meistä muistavat tuon päivän ja räjähdyksen. Onnettomuudessa menehtyi 40 henkilöä ja kymmeniä loukkaantui. Lapualaisten kohtaama tragedia järkytti ihmisiä laajasti ja herätti auttamishalun. Avustusrahastoon kerätyillä varoilla tuettiin vanhempansa menettäneiden lasten koulunkäyntiä ja perheiden taloudellista asemaa.
Näytelmä perustui tosiasioihin ja kerronta ylsi vuodesta 1973 aina 1990 luvun loppupuolelle. Näytelmä oli koskettava mutta siitä huokui kuitenkin toivo ja rakkaus.
Ennen teatteriesitystä kävimme lounaalla ravintola Fooningissa. Teatteriretkelle oli tälläkin kertaa lähtenyt koko bussilastillinen innokkaita teatterin ystäviä. Kiitos kaikille mukanaolleille!