Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Pohjanmaa
Valikko
  • Alahärmä
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Kettinkipeli

Pihapeli-ilta Perkiömäen kylätalon pihamaalla 13.7.2023

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Alahärmä
  3. Pihapeli-ilta Perkiömäen kylätalon pihamaalla 13.7.2023

Kahtena edellisenä vuonna eläkeyhdistys on järjestänyt pihapeli/kesäpeli-iltoja eri kylissä.  Tapahtumia on ollut Huhtamäen kylätalolla,  Sorviston kylätalolla, Pelkkalassa, Ekolassa ja kirkonkylällä. Tänä vuonna päätimme toteuttaa pihapelit  kolmella kylällä, Perkiömäessä, Voltissa ja kirkonkylässä.

Torstaina 13.7.2023 pihapelit pidettiin Perkiömäen kylätalon pihamaalla. Kaunis sää toikin paikalle mukavasti yhdistyksemme jäseniä, yhteensä 34 henkilöä. 

Lajeina oli tällä kertaa boccia, kettinkipeli ja tikanheitto. Kuutta kettinkiä heitetään yksitellen lastulevyssä oleviin reikiin, joista saa pisteitä eri määrän,  0n 50 -200 pisteen eri suuruisia reikiä. Kolmen heittokierroksen  suurimman pistemäärän saanut on voittaja. Tänään parhaaseen tulokseen pääsi Tapio, 1400 pisteellä. Toiseksi tuli Reijo pistemäärällä 1150. 

Toisena lajina oli kaikille tuttu,  mutta monelle vaikea tikanheitto. Tikkaa heitettiin myös kolme kierrosta.

Mielenkiintoisin laji oli boccia, jota kaikki pääsivät kokeilemaan. Bocciaa voidaan pelata eri alustoilla, nyt pelattiin nurmikolla, hiekkakentällä pelataan ja myös sisällä. Sisällä käytetään tekonahkapalloja. Pelissä on kaksi joukkuetta, joista toisella  on punaiset ja toisella siniset pallot, valkoinen pallo pelissä on ns. maalipallo, jonka lähelle pääsemistä molemmat joukkueet tavoittelevat.  Pelin säännöt eivät vielä oikein auenneet, joten niistä lisää tuonnempana.

Kun pelit saatiin pelattua siirryimme kylätalon sisälle juomaan kaffit hyvän piirakan kera, jonka Helena oli leiponut. 

Lopuksi saimme vielä nauttia musiikista ja yhteislaulusta. Kalevi säesti  kitaralla ja muutamat hyvä-ääniset miehet lauloivat.

 

Alahärmä

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja Heikki Väkiparta, vapaaehtoistoiminnan vastaava, ohjelmatoiminnan vastaava:

040 7533915, heikki.vakiparta55@gmail.com

 

 

 

 

 

 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter