Yhteystiedot
Puheenjohtaja Heikki Väkiparta, vapaaehtoistoiminnan vastaava, ohjelmatoiminnan vastaava:
040 7533915, heikki.vakiparta55@gmail.com
Odotettu Riian matka alkoi puoliltapäivin tiistaina 6.6.2023. Matkaan lähti 47 jäsentä. Meillä oli koko päivä aikaa ajaa Helsinkiin, koska laiva lähti vasta klo 20.30. Iltapäivällä nautimme Tei Tuvalla Ikaalisissa maittavan ja runsaan lounaan. Sillä pitikin jaksaa seuravaan aamuun. Toki tankkasimme välillä kahvilla ja laivastakin sai illalla ostaa suuhunpantavaa
Katajanokalle tulimme hyvissä ajoin ennen laivamme M/s Vikingin lähtöä. Yhteiskuva otetiiin satamassa. Bussissa jaettiin liput ja laiva lähti klo 20.30. Pari tuntia matkattiin väliä Helsinki -Tallinna, ostoksia ehti hyvin tehdä ennen nukkumaan menoa. Yövyimme laivalla hyteissä, satamassa.
Aamuvarhaisella kello kuusi poistuimme laivasta ja lähdimme Tallinnasta ajelemaan kohti Pärnua. Håkan sai melkolailla puikkelehtia Tallinnan satama-alueella ja kaupungissa, että pääsimme Via Baltica tielle. Maisemat välillä Tallinna-Pärnu eivät ole mitenkään erikoiset, tasaista maastoa ja heinäpeltoja, tuulen tuiverruttamia männiköitä.
Saavuimme Pärnuun ja hotelli Emmiin, jossa oli aamiaisemme. Emmi on pieni hotelli, jossa monet härmäläisetkin ovat viettäneet kylpylälomaviikkoja. Kuvassa mustapukuinen nainen on hotellin johtaja.
Runsaan aamiaisen jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Riikaa, päälomakohdettamme. Meille oli varattu huoneet varsinaisesta pilvenpiirtäjästä, Radisson Blu Latvija hotellista, joka on 90 metriä korkea, huoneita on 571.Huoneet olivat kaikinpuolin hyvät mutta yksi omituisuus oli, sängyissä oli vain yksi peitto, toki se oli hyvin leveä, ettei tarvinnut olla vieruskaveria liki, kun meistä osa oli matkassa ystävän eikä puolison kanssa. Kerroksia oli 27. Oli upea katsella yhdeksännen kerroksen huoneestamme ortodoksisen Kristuksen syntymän katedraalin kullattua kupolia. Kirkon peruskivi on muurattu 3.7.1876.
Iltapäivään mennessä kaikki olivat saaneet huoneet, osa vähän viiveellä, koska tulimme hotelliin vähän etuajassa eikä kaikkia huoneita oltu ehditty siivota. Huoneemme olivat kerrosten 9 ja15 välillä. Hissillä suhasimme kerrosten väliä, hissejä joutui joskus odottamaan, kun hotelli on niin korkea.
Iltapäivällä joutuisimmat ehtivät jo tutustumiskierrokselle kaupungille. Hotellihan sijaitsee keskellä kaupunkia, joten kävellen oli mukava lähteä katsomaan kaupunkia. Lähellä oli Esplanade-puisto, jossa oli helppo kävellä ja ihastella mahtavia kukkaistutuksia. Alppiruusut ja pionit ja monet muut pensaat ja perennat kukkivat par'aikaa. Kävimme vapauden muistomerkillä ja ooppera-ja balettitaloa katsomassa.
Ensimmäinen illallisemme hotellissa oli klo 17.00 ja se olikin vertaansa vailla oleva kokemus. Ruokapöytä oli niin runsas, ettemme olleet aiemmin tainneet nähdä sellaista. Mutta emme olleet kokenet vielä kaikkea...
Illallisen jälkeen jokainen sai mennä taholleen, mutta koska sää oli todella kaunis, lähdimme vielä ulos kaupungille. Iltamyöhäiseen kävelimme kaupungilla ja lopuksi vielä viivyimme puistossa, koska ilma oli kuin linnun maitoa ja oli sulateltava kaikkea näkemäänsä. Riika on kyllä upea kaupunki, rakennuksineen, puistoineen, kirkkoineen.
Keskiviikkoaamulla olikin sitten paljon enemmän vilskettä ruokasalissa kuin illallisen aikaan. Hotellivieraat useimmiten ottavat huoneen aamiaisella ja sitä väkeä oli paljon. Jos oli illallinen mainio, niin aamupala oli suorastaa ylenpalttinen. Oli niin monenlaista ruokaa, vihenneksia, hedelmiä, juustoja yms. Kananmunatkin paistetiin silmiesi alla liedellä aamiaishuoneessa.
Aamupalan jälkeen läksimme bussilla lähemmäs vanhaa kaupunkia ja jatkoimme sitten kävelleen vanhaan kaupunkiin suomenkielisen oppaamme, Natalja Jokisen johdolla. Hänen johdollaan kiersimme vanhaa kaupunkia ja Natalja kertoi meille rakennuksista ja Latvian historiasta. Poikkesimme koruliikkeessä, jossa oli myytävänä lähinnä meripihkakoruja, ne olivat kauniita ja arvokkaita. Vanhassa kaupungissa oli paljon patsaita ja hyvin kunnostettuja kauniita rakennuksia, yksi aamupäivä antoi vain ripauksen kaikesta nähtävästä.
Iltapäivän puolella lähdimme bussilla Jurmalaan, joka on sekä kaupunki että sen hiekkaranta, jota aiheesta kutsutaan Baltian Rivieraksi. Hiekkarannat jatkuvat 30 kilometrin matkan. Hiekka Jurmalasssa on lähes valkoista ja pehmoista kuin puuteri. Rannan lisäksi riitti ihasteltavaksi kauniita jugendtyylisiä puuhuviloita, joissa Latvian ja Venäjän rikkaat ja kuuluisat lomailivat ennen vallankumousta.
Taas oli ehtiminen päivälliselle vaikka nähtävää olisi vielä ollut. Päivällinen oli yhtä runsas kuin edeltäjänsä ja herkkusuut nauttivat kaikesta, jälkiruuat veivät kielen mennessään.
Vielä oli yksi ilta vapaata, yhteistä ohjelmaa ei ollut vaan jokainen sai tehdä mitä halusi, Useimmat lähtivät vielä kaupunkikierrokselle ja puistoon .
Viimeisenä aamuna, perjantaina, nautimme vielä yhden yhteisen ja erinomaisen aamiaisen ja niin olimme valmiina lähtemään kotiapäin.
Bussimatka joutui Riiasta Pärnun kautta Tallinnaan. Tallinnassa haimme liput ja yhteisen ruokakortin satamakonttorista Meillä oli sopivasti aikaa Tallinnan satamassa ennen laivaan pääsyä, joten ehdimme käydä satamamarketissa ja jopa vanhassa kaupungissa. Pääsimme laivalla seisovaan pöytään ja ruoka oli taas niin herkullista, siinä menikin mukavasti matka Tallinnasta Helsinkiin . Säät ovat suosineet koko matkan ajan, Riiassa oli lähes helteistä mutta ei tukalaa.
Olimme Helsingissä klo 20.00 ja siitä lähdimme ajelemaan kohti Pohjanmaata. Matka taittui mukavasti, osa otti jo torkkuja erinomaisen laivapäivällisen jälkeen.
Auringon jo laskettua, lauantain puolella, saavuimme Alahärmään matkasta kylläisenä. Olimme saaneet nauttia maisemista, kauniista rakennuksista, historiasta, erilaisesta elosta ja olosta. Tämä kaikki ja hyvä ruoka siivitti tämän matkan muistojen sokkeloihin.
Kiitos Härmän Liikenteelle, Håkanille ja Liisalle matkamme erinomaisista järjestelyistä!
P.s. Pieni osa kuvista on tämän jutun yhteydessä, mutta kuvagalleriasta löytyy lisää.