Yhteystiedot
Eläkeliiton Urjalan yhdistys ry
Puheenjohtaja Maija Kyllönen
puhelin 044 7169964
Tämän vuoden sokkomatka suuntautui Hämeenlinnan seudulle ja oli historiapainotteinen. Ensimmäinen kohteemme oli Mobilistien halli Janakkalassa. Siellä pääsimme ajelulle vuoden 34 Reolla, Jaakko Vekan linja-autolla, jonka mobilistit ovat entisöineet. Piti tehdä kaksi reissua Vanajanlinnan portille, koska autoon mahtui vain 20 matkustajaa kerralla. Kyllä oli linja-autossa tunnelmaa. Sitten nousimme taas Atomin moderniin bussiin ja matkasimme Parolaan Panssarimuseolle. Siellä joimme alkajaisiksi munkkikahvit ja museon johtajakin tuli meitä tervehtimään, kun oli kuullut, että Urjalasta tulee ryhmä. Hän on käynyt Urjalassa koulua. Tutustumiskierros museolla sujui hyvin, osaavan oppaan johdolla. Saimme kuulla monia mielenkiintoisia tarinoita. Kierroksen päättyessä olikin jo ruoka-aika, joten suuntasimme nokan kohti Hattulaa ja siellä Inkalan kartanoa. Vanhassa kartanossa meitä odotti herkullinen ruokapöytä ja lopuksi talon emäntä kertoi kartanon historiasta, joka ulottuu 1500-luvulle asti. Kotimatkalla poikkesimme vielä Lepaan Savipajalle ja viinimyymälään, ja löytyihän sieltä kukkiakin kotiintuomisiksi. - Arja -