Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Keski-Pohjanmaa
Valikko
  • Toholampi
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
teatteri

Kulttuuria

3.-4.12.2021

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Toholampi
  3. Kulttuuria
3.12.—4.12.2021
Helsinki

Eläkeliiton Keskipohjanmaan piiri järjestää Teatterimatkan Helsinkiin 3.-4.12. 2021     

Musikaali kertoo menestyneen kapellimestarin Daniel Daréuksen paluusta lapsuuden kotiseudulleen pieneen pohjoisruotsalaiseen kylään. Terveysongelmista kärsinyt huippumuusikko haluaisi elää hiljaiseloa, mutta löytää pian itsensä johtamasta kyläläisten kirkkokuoroa, ja keskeltä värikästä ja elinvoimaista yhteisöä. Monenkirjavan maalaiskuoron joukosta löytyy paitsi ystäviä, myös vanhoja haavoja ja lopulta todellinen rakkaus.
Musiikin voimaa, yhteisöllisyyttä, toivoa ja elämäniloa korostavan musikaalin päärooleissa nähdään Once-musikaalin tähti Tuukka Leppänen ja ensimmäisessä isossa musikaaliroolissaan Helsingin Kaupunginteatterissa näyttelevä, palkittu näyttelijä ja laulaja Oona Airola, ja musiikista vastaa Ruotsin tunnetuin Euroviisu-säveltäjä Fredrik Kempe.
Tämä elokuvanakin tunnettu elämänvoimainen, koskettavia kohtaloita ja vapauttavaa iloa sisältävä tarina tarjoaa katsojalle lämpöä ja balsamia sielulle.

Matkaohjelma
Perjantai 3.12.2021
Lähtö Pohjolan Matkan turistibussilla.Tarkempi aikataulu myöhemmin.
Bussireitti esim. Kokkola- Kälviä- Kannus-Toholampi- Kaustinen- Veteli- Perho
ja matka jatkuu Jyväskylän ja Lahden kautta Helsinkiin
      Pysähdyksiä ja omakustanteinen ruokailu matkalla.
      Majoittuminen uusittuun Sokos hotel PRESIDENTTIIN.
      Hotelli sijaitsee hyvällä paikalla Helsingin keskustassa.
Lauantai 4.12.2021
      Aamiainen hotellissa.
      klo 13.00 alkaa Helsingin Kaupunginteatterissa musikaali NIIN KUIN TAIVAASSA
      Paikat permannon yläosasta riveiltä 12-14.
      Teatterinäytöksen jälkeen kotimatkalle.
Matkan hinta
210€/hlö kahden hengen huoneessa. Hinta edellyttää min. 40 lähtijää
Lisämaksu yhden hengen huoneesta 45€. ilman majoitusta 155€/hlö
Hintaan sisältyy:
     Bussimatka
     Yhden hotelliyön aamiaisella Presidentissä
     Teatterilippu musikaaliin, permantopaikka
     Väliaikatarjoilu teatterissa porkkanakakku ja kahvi
     Matkanjärjestäjän kulut ja muut maksut
Lisämaksusta: 
     Ruokailut ja kahvit matkalla ja hotellissa muut kulut kuin aamiainen.
Ilmoittautuminen ja matkan maksu:
    Ilmoittautumiset oman yhdistyksen matkavastaavalle ja häneltä saa myös lisätietoja.
    Varattu paikat 50:lle ja paikat varataan maksujärjestyksessä!
    Sitova varaus ja matkan maksu 28.10.2021 mennessä.
Maksu Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piirin tilille Op Kokkola:
FI70 516200 4001 5169 maksuviite 1575.

Kysymyksiä, lisätietoja ja Kokkolan yhdistyksen ilmoittautumiset
Mikko Känsälä puh 0400686347 email 
mikko.kansala@gmail.com   
Lämpimästi tervetuloa mukaan!
Mikko Känsälä, piirin matkavastaava
Taina Alanko, toiminnanjohtaja, puh. 0503421203, e-mail: 
keski-pohjanmaa@eläkeliitto.fi

Vastuullinen  matkanjärjestäjä           
MATKA-VESA  KY    Vesa  Hirsikangas        050-2017

Linkki esityksen tietoihin: https://hkt.fi/esitykset/niin-kuin-taivaassa/ 

 

Toholampi

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja Erkki Järvenoja

040 7066107

javeti7@saunalahti.fi

 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter