Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Varsinais-Suomi
Valikko
  • Raisio
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity

Hanko-Tammisaari retki

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Raisio
  3. Hanko-Tammisaari retki
5.6.2024 7:45—20:00
Hanko-Tammisaari

Keskiviikkona 5.6. lähdemme klo 7.45 Keon pysäkiltä kohti Suomen eteläistä kärkeä, Hankoa.

Hangossa ensimmäinen kohteemme on Neljän tuulen tupa, jossa nautimme kahvit ja suolaisen palan.

Neljän tuulen tuvalle tulee myös oppaamme, joka kertoo Hangosta ja Mannerheimista.

Seuraavaksi lähdemme bussin kanssa katsomaan Hankoa oppaamme johdolla.

Opastetulla bussikierroksella saamme kattavan esityksen Hangon historiasta ja nykypäivästä. Reitin varrella kuulemme satamasta, jonka ympärille kaupunki aikoinaan kehittyi sekä siirtolaisuuden vuosista. Näemme huvivenesatama-alueen ravintoloineen. Kuulemme loisteliaasta kylpyläajasta 1800-luvun lopulla. Näemme kuuluisat pitsihuvilat ja suosituimmat rannat. Kuulemme Hangon sota-ajoista ja näemme Mannerheimin pitämän kahvilan sekä Neuvostomonumentin, joka alun perin oli venäläisten sotavankien hautausmaa 

Bussikierroksen jälkeen menemme lounaalle Hangon Itäsatamaan meren rannalla olevaan ravintolaan.

Lounaan jälkeen jätämme Hangon ja ajamme Tammisaareen, jossa tutustumme Taidetalo Chappen näyttelyyn oppaan johdolla ja tutustumme myös Raaseporin museoon.

Tämän jälkeen juomme iltapäiväkahvit Cafe Schjerbeckissä ja kuulemme, miten tämä rakennus liittyy Helene Schjerbeckin elämään.

Kahvittelun jälkeen lähdemme kotimatkalle. Takaisin Naantalissa olemme noin klo 20.00.

Retken hinta on 95 €, joka sisältää kaiken edellä mainitun. Ryhmä vähintään 25 henkeä.

Ilmoittautumiset Soile Tuomiselle, puh 050 573 0795 tai sohetuominen@gmail.com viimeistään 15.5.2024

Maksu yhdistyksen tilille FI26 5710 5240 0385 38, viite 10472.

Kuva yllä: Robin Sjölund

 

 

 

 

Raisio

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja Markku Toivola

Puhelin: 040 557 5828

Sähköposti: elakeliittoraisio@gmail.com

 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter