Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Pohjois-Pohjanmaa
Valikko
  • Pattijoki
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Jätkänkämpältä Kuopiosta

Muistoja Rauhalahden matkalta

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Pattijoki
  3. Muistoja Rauhalahden matkalta

Pikkujoulumatka
Rauhalahteen Kuopioon 26.-28.11.2019

Pitihän se taas mahotonta ilimaa,
ku lähettiin kahtoo Savonmuan Hilimaa.
Kuskina tietysti Markuksen Antti,
pokka pitää, kestää kantti.
Porukka kyytiin ja matkaan nopsaan,
hetkessä bussi kaarteli Kopsaan.
Kopsassakin sattunut on monen moista,
tarinaa kuultiin, mutta mitäs noista.

Laulaen matka taittui rattoisasti,
juttua riitti Vieremälle asti.
Iisalmessa pieni tauko,
toisille kahvit, lounaalle Kauko.
Hämärä jo mailleen laski, tullessa illan.
Sateen ropinassa yli Kallan sillan.

Perillä ollaan ja puretaan rahti,
tuttu jo ennestään tämä Rauhalahti.
Jouluruokaa tarjoo kunnon väki,
tukkilaiskämpässä sen kyllä näki.
Hanuria soitteli Huttus Paali,
hauskasti perinteitä meille vaali.
Kovasti piristi myöskin mieltä, 
kun vielä tyttönsä vingutti viulun kieltä.

Ilta jatkui karaokebaarissa,
vauhtia piisas mummossa ja vaarissa.
Äänessä Riitta, Aulis ja Markut,
ja parketilla liiteli mekot ja farkut.
Pattrillit välillä parketin täytti,
kun valssin tahtiin mallia näytti.
Mukava päivä, mitään ei jäänyt vaille,
oli aika painua unten maille.

Hyvin nukutti, virkistävää unta,
maisema kaunis, puhdasta lunta.
Joku vielä muisteli eilistä humppaa,
toiset paineli kohti vesijumppaa.
Sitten kohti herkullista aamupalaa,
salaattia, puuroa, monenlaista kallaa.

Jouluostokset joillakin mielessä
Kuopion torilla jotakin pielessä.
Kojuja torilla vain kaksi,
hiljaa lipuu paikallinen taksi.
Veljmies pissi entiseen malliin,
joku kai löysi perberin kalliin.

Iltapäivällä opittiin uusia juttuja,
boccia kurlaus monille tuttuja.
Joku jo tuumas, ei mittään rauhaa,
venyttää piti jopa kuminauhaa.
Tonttujoukko valtas salin lavan,
moni oppi aivan uuden tanssitavan.

Illallistansseissa naisten haku,
Kokko Jarnosta jäi hyvä maku.
Musiikki varsin monelle mieleen,
ei kai mikään menny pahemmin pieleen.
Mukava päivä, on aika nukkua,
enää ei passaa koko yötä kukkua.
Kiitokset porukalle, Antille, Pirkolle,
huomenna ajellaan Pattijoen kirkolle.

Riimitteli Jukka
 

Pattijoki

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Eläkeliiton Pattijoen yhdistys ry
Yhdistyksen tilinumero
FI46 5381 3440 0242 32
Puheenjohtaja
Pekka Ainasoja
Puh. 044 981 0775
pekkatapaniainasoja(at)gmail.com

Varapuheenjohtaja

Heikki Hautala puh. 0505117757

hhautala26(at)gmail.com  

Sihteeri
Matti Ripaoja
mripaoja(at)gmail.com
puh. 040 840 6151
Jäsenrekisteri, Taloudenhoitaja
Terttu Ehrola puh. 040 5707831
terttu.ehrola(at)omanetti.fi

 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter