Yhteystiedot
Eläkeliiton Lohilahden
yhdistys ry
Puheenjohtaja
Sirkka Immonen
Lohilahdentie 1822
58620 Lohilahti
sirkkaliisa.immonen@gmail.com
0407458618
Yhdistyksen tilinumero
FI 75 5437 1840 0048 99
Y-tunnus 3013748-9
Lohilahden koululla OLI kerho 7.2.2025 talven pidellessä vielä pintansa.
Aloitettiin puheenjohtajan terveisillä ja tiedotteella kerholaisille.
Päivän ohjelma muokkautui: Tanhuvaaran terveisiä - kyykkykilpailusta. Muisti/pallopeli sekä hiukan etuajassa ystävänpäivä musiikkia komea basso Jaakko Ryhäsen Ystävän laulua kuunnellen ja laulaen. Ystävänpäivän laulun sanoitukset (Validimir Vysotski) kertoo syntyneen vuorikiipeilijöiden tilanteesta, että kaveria ei jätetä tästä kehkeytyi laulun sanat tähän lauluun.
Nostalginen aikamatka 1950 luvulle Tapio Rautavaaran Isoisän olkihattu vuodelta 1951. Mitähän tämän päivän ullakolta löytyisi mukavia tarinoita varmaan. Myös vuonna 1950 laulanut Veikko Tuomi Kotiseutuni, johon sanat tehnyt Lauri Jauhiainen syntyivät merellä sodan melskeessä ikävä kotiseutuaan. Onni jonka annoin pois kappaleen ensilevytyksen teki silloin uusi nouseva tähti, Eila Pellinen oman kylän tyttö vuonna 1958, hän oli jo komeetta eläessään.
OLI myös kahvittelua, bingo
Päivän päättyessä kuten Ale Pellisen laulun sanoissa lauletaan saatteli meidät kotimatkalle sanoin: Päivä kun jälleen päättyy laskuun auringon. . . .
( 35 henk)