Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Keski-Pohjanmaa
Valikko
  • Kaustinen
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Taina johtaa

Uutisia syyskokouksesta

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kaustinen
  3. Uutisia syyskokouksesta

EL Kaustisen yhdistys ry:n sääntömääräinen syyskokous
pidettiin torstaina 24.10.2019
Salonkylän ns:n talolla.

Kokouksen puheenjohtajana toimi piirin toiminnanjohtaja Taina Alanko ja sihteerinä Aulis Kaunisto.

Yhteenvetoa tulevan vuoden toimintaa koskevista päätöksistä:

* Toimintasuunnitelma noudattaa pitkälle vanhaa hyväksi koettua mallia. Virkistystorstait jatkuvat entiseen tapaan seurakuntakeskuksessa, Mäntymajalla, Pelimannitalossa jne. Yhteislaulutilaisuus on kuukauden ensimmäisenä maanantaina Iltaruskossa yhdistyksen vapaaehtoistyöryhmän vetämänä. Muistihuoltamo ja Laulutorstait jatkuvat joka kuukauden toisena torstaina Kansantaiteenkeskuksessa. Viikoittain kokoontuvat myös kuoro (kansalaisopiston piirinä) seurakuntatalolla, seniorijumppa Friitisalilla,  vesijumpat Vetelin uimahallilla ja boccia Kaustisen urheilutalolla sekä käsityökerho joka toinen keskiviikko Marttalassa. Vietämme ulkoilupäivää heinäkuussa Nuolisessa ja oman ulkoilutapahtuman lisäksi osallistutaan piirin ulkoilupäivään. Lähimatkailupäivä on kesä- heinäkuun vaihteessa. Omasta ulkomaanmatkasta ei vielä ollut tietoa, mutta piiri järjestää ulkomaanmatkan tulevana vuonna Espanjaan. Perinteinen Joulua odotellessa -konsertti kirkossa toteutetaan marraskuun lopulla. Yhteistä joulujuhlaa vietetään seurakunnan väen kanssa joulukuussa. Lisäksi suunnitelmissa on karaokeharrastuksen ottaminen mukaan yhdistyksen toimintaan.

*Jäsenmaksu on edelleen 10 euroa, hallituksen esityksen mukaisesti.

*Yhdistys tiedottaa toiminnastaan Keskipohjanmaassa ja Perhonjokilaaksossa sekä yhdistyksemme kotisivuilla ja Kasen sivuilla.                        

*Valittiin puheenjohtaja vuodelle 2020 ja jäsenet erovuoroisten tilalle hallitukseen. Terho Paavola valittiin yksimielisesti jatkamaan hallituksen puheenjohtajana ja hallitukseen valittiin erovuorossa olevien Pekka Kivelän (6 v.) tilalle Lasse Penttilä, Virve Rauman (6 v.) tilalle Maija Salonen, Pirkko Savolaisen (6 v.) tilalle Tellervo Pakkala ja Terttu Hanhikosken (2 v. - mutta halusi luopua paikastaan) tilalle valittiin Aulis Kaunisto. Lisäksi Helvi Känsälä halusi jättää hallituspaikkansa, hänen tilalleen valittiin Uolevi Paasila. Hallituksessa jatkavat Eeva Kuorikoski, Maija-Liisa Paavola, Hannu Viiperi, Tapio Peltoniemi, Tellervo Stenbäck, Sinikka Järvelä ja Asko Järvelä.

*Toiminnantarkastajaksi vuodelle 2020 valittiin Seppo Myllymäki ja varalle Vappu Peltokangas.    

                                                                                                                        Teksti Terttu Hanhikoski

 

Kaustinen

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Eläkeliiton Kaustisen yhdistys ry
Puheenjohtaja Tellervo Pakkala
Minnantie 7
69600 Kaustinen
puh. 040 0569402
tellervo.pakkala@kaustinen.fi
 

 

 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter