Koronasta huolimatta otamme uuden vuoden vastaan toiveikkaina. Välittömästi kokoontumisvapauden alkaessa käynnistämme perinteikkäät WW-tapaamiset erilaisin ohjelmineen ja tietenkin turvallisuutta vaarantamatta. Toivomme myös, että mahdollisimman moni tulee mukaan toimintaan, jolloin saamme tapaamisistamme monipuolisempia. Jäsenten oma aktiivisuus on ensiarvoisen tärkeä vuoden ohjelmaa laadittaessa.
Muistakaa myös rajoitusten voimassa ollessakin pitää yhteyttä ja esittää toiveitanne. Tuleva kuntaliitos tuo tullessaan joitakin pikku haasteita, mutta emme anna niiden vaikuttaa suuremmin toimintaamme. Muistakaa myös pitää yhteyttä kuntapäättäjiin, etteivät unohda eläkeläisiä, sillä olemmehan myös suuri voimavara.
Viime vuoden toimijoille muistutuksena, että toimintatilastoa varten sihteeri tarvitsee tiedot viimeistään 20.1.2021 mennessä, kiitos!
Hyvää alkanutta vuotta koko jäsenistöllemme.