Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Häme
Valikko
  • Kalvola
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
yksi mies kaksi pomoa

Yksi mies, kaksi pomoa

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kalvola
  3. Yksi mies, kaksi pomoa

Saimme kuin saimmekin koottua kunnollisen kokoisen kesäteatteriryhmän. Salon ja Rauman matkojen peruunnuttua kiinnostus teatteria kohtaan kasvoi ja lopulta

bussissa
mukaan lähti peräti kolmekymmentäyhdeksän (39) kesäteatterin ystävää.

yksi mies kaksi pomoa
Katsottavaksi oli valikoitunut Tampereen Komediateatterissa esitetty farssi "Yksi mies, kaksi pomoa".

Hyvistä näyttelijöistä huolimatta ( mm. Jaana Saarinen, Mika Nuojua, Ilmari Saarelainen) ei irlantilais-englantilainen huumori oikein ollut omiaan kesäteatterin lavalla. Vitsit eivät auenneet yleisölle johtuen osin huonosta äänentoistosta ja osin myös artikuloinnista, eikä tällainen nopeatempoinen lausunta oikein sovi meille jäyhille suomalaisille.

me
Olemme tottuneet näkemään kesäteattereissa perisuomalaista vanhan ajan jäyhää "isäntä/renki"-huumoria tai sitten nykyaikaista, jonkun jo edesmenneen iskelmätähden musiikkiin perustuvaa elämäkertaa. Ne kyllä kuuluvatkin kesäteatterin lavalle paremmin kuin tällainen nyt nähty perienglantilainen kohellus.

esiintyjät
Valinnan varaa olisi kyllä lähiseudun tarjonnassa ollut yllin kyllin, mutta etukäteismainonnan uhreina kappalevalinta oli tällä kertaa väärä.

Sää oli kuitenkin mitä parhain ja tunnelma bussissa oli kesäisen iloinen. Kiitos kaikille hyvästä seurasta ja ehkä ensi kerralla kappalevalinta onnistuu paremmin.
loppukumarrus

TV ja TtK

Kalvola

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Raija Örn
Lasitehtaantie 12
14500 Iittala
raija.orn@pp.inet.fi 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter