Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Häme
Valikko
  • Kalvola
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Ulkoilua Pappilanniemessä 2025

Ulkoilua Pappilanniemessä

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kalvola
  3. Ulkoilua Pappilanniemessä

Hieman kylmähkö mutta muuten aurinkoinen sää kannusti meitä patikoimaan Sääksmäen Pappilanniemessä, kun vietimme perinteistä kevään ulkoilutapahtumaa. Nyt emme kokoontuneetkaan Aulangon tuttuihin maisemiin, vaan suuntasimme pikkujouluista tutun Pappilanniemen kauniin luonnon helmaan.

Aulanko ympäristöineen oli ilmeisesti kulutettu loppuun, sillä viime keväänä hieman lopahtanut osallistujamäärä suorastaan ryöpsähti nousuun paikan muuttumisen mukana. 

Viisikymmentäneljä (54) henkilöä lähti mukaan nauttimaan ulkoilusta ja herkuttelusta, eikä kenenkään tarvinnut osallistumistaan katua. 

Tilaisuus alkoi pullakahvien merkeissä. 


Pappilanniemen kurssikeskuksen palveluvastaava Katja Ilmen kertoi keskuksen toiminnasta, ja aika paljon oli osallistujilla kysyttävää.

Kahvinjuonnin lomassa matkan järjestänyt Tapio Vuorinen toivotti osallistujat tervetulleiksi tilaisuuteen ja kiitti runsaasta osallistumisaktiivisuudesta. Yhdistyksen puheenjohtaja Raija Örn kertoi omassa puheenvuorossaan tulevasta toiminnasta.  


Kahvittelun jälkeen Raija johdatteli osallistujat ulos alkujumppaan. Hauskaa oli!


Heti jumpan jälkeen lähdettiin luontopolulle, ja yllättävän moni lähtikin kiertämään varsin hyväkuntoista ulkoilureittiä. Reitti kulki välillä metsässä, välillä Vanajaveden rannassa ja 

käytiinpä ulkokirkossakin. 


Jono venyi aika pitkäksi, mutta kaikki jaksoivat.


Lenkkeilyn jälkeen seurusteltiin pienissä ryhmissä ja odoteltiin ruokailun alkua. Kyllä kannattikin odottaa.


Herkullinen stroganoff lisukkeineen maistui kaikille. 


Jälkiruoan kanssa kävi mukava sattuma. Kurssikeskuksen pakastin oli mennyt rikki, ja kuinka ollakaan, meille tarjottiin kermakakkua ja aivan käsittämättömän hyvää rahka-mangojäädykettä.

Raija Kärkkäinen piti hauskan -mutta aika vaativan- tietokilpailun odotellessamme vielä toista kahvihetkeä. Hannu Örn taisi olla kaikista tietävin, mutta kyllä muutkin jotain tiesivät.

Kaiken aikaisemman herkuttelun jälkeen nautimme siis vielä päätöskahvit banaanikakun kera. Kyllä oli yltäkylläistä nautiskelua.

Kaikkien mielestä tämänkertainen ulkoilupaikka oli oivallisesti valittu. Maisemat olivat kauniita, rakennukset hienossa kunnossa ja ruoka aivan erikoisen hyvää.

Kiitos Katja Ilmen'lle, kuljettajallemme Markku Mikkolalle ja kaikille osallistujille.

Linkki Kuvagalleriaan,

Valokuvat: Eija Vuorinen, Tapio Sihvo ja TtK

TV ja TtK

Kalvola

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Raija Örn
Lasitehtaantie 12
14500 Iittala
raija.orn@pp.inet.fi 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter