SOKKOMATKA

Jälleen lähti epätietoinen porukka kohti tuntematonta määränpäätä, kun kokoonnuimme Iittalan Lasimäen pysäköintipaikalle aurinkoisena tiistaiaamuna. Meitä tuli kaksi isoa bussia lähes täyteen, sillä autoihin ahtautui peräti kahdeksankymmentäyhdeksän ( 89 ) sokkomatkaajaa.

Autot kaarsivat moottoritielle ja ottivat suunnan pohjoiseen eli siis Tamperetta kohti. Heti alkoi arvuuttelu siitä, mennäänkö Tampereen ohi ja mihin suuntaan vai jäätäisiinkö peräti Tampereelle.

Kun tienviitassa luki " Särkänniemi ", tiesivät kaikki varmasti mihin mennään. Mutta eivätpä tienneetkään. 

Bussit kaarsivat Näsinneulan muhkean tornin juurelle ja siinä jalkauduttiin. Pikahissit veivät nopeasti yläilmoihin ja pysähdys oli vasta 120 metriä ylempänä tornin näköalatasanteella.

Torni valmistui vuonna 1971, suunnittelijana oli arkkitehti Pekka Ilveskoski. Työ tehtiin liukuvalutekniikalla, jossa muotin nostonopeus oli neljä metriä vuorokaudessa. Suomessa ei ilmeisesti ollut vielä kokemusta tämän tyyppisestä tekniikasta, sillä liukuvalumiehet tuotiin Unkarista.

Mainittakoon, että torni huojuu yläpäästään kovalla tuulella jopa 15 cm.

Mahtavat olivat näkymät,  aika monelle ensimmäistä kertaa tässä paikassa. Kaikki eivät uskaltaneet kurkkia reunalta alas, mutta kaikki olivat ihastuksissaan maiseman kauneudesta.

Ylhäällä nautittiin leivoskahvit ja kyllä maistui hyvälle. Upea vierailukohde kerta kaikkiaan!

Matka jatkui, mutta ei pitkälle. Parkkeerasimme Finlaysonin kirkon viereen 
ja taas jalkauduimme. Edessä oli parin sadan metrin kävely kohti ruokapaikkaa. 

 

Paniomoravintola Plevna oli kattanut meille noutopöydän valmiiksi.
Pienellä, rauhallisella jonottamisella  selvittiin mainiosti ja eihän meillä ollut kiirettä mihinkään . 

Lihapullat maistuivat ja aika moni osti panimomyymälästä "Mörkö"-olutta kotiin viemiseksi. 

Sokkomatka jatkui välittömästi ruokailun jälkeen. Nyt  ei kuitenkaan noustu busseihin, vaan paikalle tuli kolme Tampereen kaupungin nuorta opastyttöä. 

Matkaajat jaettiin kolmeen ryhmään ja vietiin Finlaysonin sisätiloihin. Opastuksen nimi oli " Pumpuliplikkojen jäljillä ". Oppaat kertoilivat tehdastyöläisten arjesta siihen aikaan, kun Suomi teollistui. Kovaa oli elämä silloin.

Skotlantilainen James Finlayson perusti tehtaan v. 1820. Aluksi harjoitettiin konepajateollisuutta, myöhemmin kehrättiin lankaa ja kudottiin kankaita.

Finlayson myi tehtaansa v. 1836 tallinnalaiselle liikemies Karl Nottbeckille ja hovineuvos Georg Adolf Rauchille

Tehdasalueelle rakennettiin koulu, kirkko, asuntoja, sairaala, sairauskassa ja kirjasto. Samoin alueelle tulivat Tampereen ensimmäinen säästöpankki ja osuuskauppa.

Tehdasta pyöritti Sveitsissä valmistettu Sulzer-höyrykone, jonka mäntien nimet ovat omistajien vaimojen mukaan Marie ja Helene.  Höyrykone on suurin koskaan Suomessa käytetty, ja    vauhtipyörän halkaisija on yli kahdeksan metriä. 

Opastus kesti tunnin ja vähän taisi mennä ylikin. Mielenkiintoinen kierros ja monelle jälleen uusi tuttavuus, niin Plevna kuin Finlaysonkin.

Matka jatkui, nyt kohti itää Kangasalan suuntaan. Kaivannon kanavan jälkeen vilkku oikealle ja aika jyrkkä nousu kapeahkoa tietä harjun päälle.

Olimme tulleet Vehoniemeen, jossa Sakari Topeliuksen väitetään sanoittaneen laulunsa "Mä oksalla ylimmällä eli Kesäpäivä Kangasalla ". Längelmävesi kyllä siinteli ja Roineen armaiset aallotkin liplattelivat,  mutta laulun sanoituspaikaksi on kyllä kaksi muutakin ehdokasta.

Kahvilan puolella nautittiin munkkikahvit ja museon puolella ihasteltiin vanhoja autoja.  Monelle oli Vehoniemikin aivan uusi tuttavuus.

Vielä löytyi matkalta yksi paikka, jossa harva oli käynyt ja jotkut eivät olleet kuulleetkaan. Pysähdyimme nimittäin Pälkäneen rauniokirkolle, missä tutkailimme vanhan kivikirkon raunioita. 

Kirkko on rakennettu 1400 - 1500 luvun vaihteessa, mutta kun uusi tiilikirkko rakennettiin Pälkäneen harjulle, annettiin tämän vanhan kirkon hiljalleen raunioitua. Enää ei ole kuin seinät jäljellä, nähtävyytenä kuitenkin aika mielenkiintoinen.

Nyt viimeistä kertaa busseihin ja Valkeakosken kautta  kohti Iittalaa ja Hämeenlinnaa.

Vaikka matka ei ollut kilometreissä kovinkaan pitkä, silti nähtävää oli paljon. Kaiken lisäksi yllättävän moni koki joitakin,- jopa useampia, - kohteita ensimmäistä kertaa. Siitä me matkan vetäjät olemme tyytyväisiä.

Kiitos kaikille!

TS ja TV

kirjoitti TV, kuvitti TTK