Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Häme
Valikko
  • Kalvola
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
talo

Piirin kevätkokous Jokioisten Tietotalolla 25.8.2020

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kalvola
  3. Piirin kevätkokous Jokioisten Tietotalolla 25.8.2020

Eläkeliiton Etelä-Hämeen piirin kevätkokous pidettiin Jokioisten Tietotalolla 25.8. Koronaepidemian vuoksi kokous oli jouduttu siirtämään keväästä näin loppukesään.

Ei se mitään, hyvin kevätkokous sujui tähänkin vuodenaikaan.

Tilaisuuden avasi Jokioisten yhdistyksen puheenjohtaja Elisa Marttila. Avaus sujui kiitettävän nopeasti.

Valtuutettu Jorma Hacklin puhui kunnan edustajana, kehui tietenkin Jokioista. Suurin työnantaja on Luonnonvarakeskus Luke, kolmesataa työntekijää. Aika paljon siis. Hyvänä kakkosena työllistää kunta, kaksisataa palkollista. He toki saavat palkkansa verovaroista, mutta kuitenkin. Kolmanneksi suurin työllistäjä onkin sitten Jokioisten Leipä, yhdeksänkymmentä työntekijää ja samaan määrään yltää puualan rakentaja FM-House.

Diakoniatyöntekijä Tuija Kujansuu antoi hengen ravintoa. Vähempikin olisi riittänyt, ei sytyttänyt. Ei mielestäni kuulu kokoukseen ollenkaan.
seppo

Piirin puheenjohtaja Seppo Kuparinen avasi varsinaisen kokouksen.  Kaikki asiat oli jo etukäteen päätetty, joten kokous oli helppo, ei tarvinnut edes äänestää kertaakaan. Tilinpäätökset ja taseet käytiin mallikkaasti ja nopeasti läpi, ei tullut kysymyksiä.

Lopulta päästiin varsinaiseen asiaan eli ruokailuun. Ruoka oli hyvää ja varsinkin kahvin kanssa saatu täytekakku maistui. 
sinikka

tapsa v

 

rkYhdistyksemme edustajina olivat puheenjohtaja Sinikka Haapsamo ja hänellä adjutantteina Rainer Kivistö ja Tapio Vuorinen.

TV ja TtK

Kalvola

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Raija Örn
Lasitehtaantie 12
14500 Iittala
raija.orn@pp.inet.fi 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter