Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Häme
Valikko
  • Kalvola
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
turku

PERUTTU

Presidentti perui Linnan Juhlat, me peruimme Turun matkan

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kalvola
  3. PERUTTU
10.12.—11.12.2021
Turku

 

 

VALITETTAVASTI PAHENTUNEEN KORONATILANTEEN VUOKSI OLEMME PERUNEET MATKAN TURUN JOULUTORILLE.

Tapio Vuorinen

 

 

 

KORONAPASSI JA MASKIEN KÄYTTÖ!

TURUSSA SUOSITELLAAN RAVINTOLOITA KYSYMÄÄN ASIAKKAILTA KORONAPASSEJA. SIIS MEILLÄ KAIKILLA PITÄÄ OLLA KORONAPASSI MUKANA.

MASKIEN KÄYTTÖÄ SUOSITELLAAN YLEISISSÄ TILOISSA NIIN SISÄLLÄ KUIN ULKONA.

 

 

 

Jouduimme valitettavasti tänäkin vuonna perumaan matkamme Joulutorille Tarttoon. Koronan ilmaantuvuusluku on Virossa niin suuri (1200), että on turhaa ja vastuutonta altistaa itsemme tälle vakavalle taudille.

Siis emme mene Viroon ja sillä siisti!

Vaihtoehtopaikka on nyt löydetty. Nettiselailun tuloksena on päätetty kohteeksi Suomen entinen pääkaupunki Turku. 

Turku
Jouluinen Turku on mediassa mainittu kauneimmaksi Joulukaupungiksi.
Siitä tietenkin voidaan olla montaa mieltä, mutta me lähdemme ottamaan selvää, onko väitteissä mitään perää.

Lähtö on tällä kertaa Wetteriltä klo 08.00, jonka jälkeen ajamme tuttua reittiä Parolan ja Hakimäen kautta Lasimäelle.
Matka jatkuu klo 08.40 Pirttikosken kautta Forssaan, jossa pidämme kahvi- ja WC- tauon.
rubens
Saavuttuamme Turkuun, meille on varattu opastettu kierros Turun Taidemuseoon noin klo 11.30. Museossa on mm. näytteillä aarteita Tukholman Nationalmuseumista.

logo
Museokierroksen jälkeen on lounas Panimoravintola Koulussa.

Lounaan jälkeen majoitumme Hotelli Scandic Juliaan, joka sijaitsee Eerikinkadulla aivan keskustassa. 
 

Ennen yhteistä illallista Scandic Juliassa on mahdollisuus lähteä omatoimisesti jalkaisin kaupungille. Tällöin voi tutustua Jouluisiin katuihin, näyteikkunoihin, myymälöihin, kauppahalliin ja mihin kukin haluaakin, mutta omatoimisesti.
 

lounas
Nautimme yhteisen illallisen Hotelli Juliassa klo 19.30. Matkamme hintaan sisältyy buffet-illallinen hotellin ravintolassa, ja ruokailuun kuuluu yksi 12 cm lasillinen punaviiniä tai yksi olut. Ruokailun jälkeen vapaata seurustelua ja kenties vielä iltakävely Jouluisen Turun kaduilla.

TURKUFoto: Turun kaupunki
LAUANTAINA AAMIAISEN JÄLKEEN MENEMME VANHAN SUURTORIN JOULUMARKKINOILLE KATSELEMAAN JOULUISTA TURKUA.

Hotellista on kirjauduttava ulos klo 12.00, johon mennessä kaikkien on tultava takaisin hotellille.

Ennen kotimatkaa käymme Ravintola Juliniassa nauttimassa Saaristolaispöydän antimista, jonka jälkeen lähdemme paluumatkalle.

Matkan hinta muodostuu seuraavasti:

Bussi 800 €, mikäli 40 hlö mukana, hinta on 20 €/hlö

Hotelliyö 120 € eli 60 €/hlö

Ruokailu hotellissa 37 €/hlö

Ruokailu Ravintola Koulussa 11 €/hlö

Saaristolaispöytä ravintola Juliniassa 25 €/hlö

Kahvit Autokeitaassa 2× 6,50 = 13€/hlö

Taidemuseo 10€/hlö oppaineen

Hinta yhteensä 180 €/hlö. Viite 4019 tili FI80 5680 4420 0216 00

Yhden hengen huoneen lisähinta 40 €.

MATKAN HINTAA HIEMAN NOSTAA MATKAAN SISÄLTYVÄT KOLME RUOKAILUA, ELI MENOPÄIVÄN LOUNAS RAVINTOLA KOULUSSA, ILLALLINEN SCANDIC JULIASSA JA SAARISTOLAISPÖYTÄ RAVINTOLA JULIANASSA.

MUTTA NAUTITAAN.....

Aikataulu:

08.00 lähtö Wetteriltä 

08.40 Iittalan Lasimäki reittiä Parolantie, Parola, Hakimäki, Lasimäki

9.30 kahvit Forssan Autokeitaassa

11.30 opastettu kierros Turun Taidemuseo

13.00 lounas Panimoravintola Koulu

15.00 kirjautuminen Hotelli Scandic Julia

19.30 illallinen Hotelli Scandic Julia

08.00-10.00 aamiainen hotellilla

Joulutori

12.00 uloskirjautuminen hotellista

13.00 saaristolaispöytäRavintola Julinia

14.00 kotimatka
                 '''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Ilmoittautumiset tapio.vuorinen@pp3.inet.fi tai 050 67364 
tai tästä linkistä

Tästä voit tarkistaa ilmoittautumisesi. Ei toimi kaikissa laitteissa.  Viivettä on..... Johtuu siitä että teemme tämän manuaalisesti.

Viimeinen ilmoittautumispäivä 25.11.

Maksu tilille fi80 5680 4420 0216 00, viite 4019 eräpäivä 05.12.

Huom! Hotelli on Julia ja ravintola on Julinia.

 

 

Kalvola

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Raija Örn
Lasitehtaantie 12
14500 Iittala
raija.orn@pp.inet.fi 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter