Yhteystiedot
Puheenjohtaja
Sinikka Haapsamo
Haapsamontie 137
14500 Iittala
p 0400 950 704
sinikka.haapsamo@gmail.com
Onpas siitä aikaa, kun viimeksi joristiin, mutta siihen on syynsä.
Ensimmäinen matka minkä järjestin, oli kylpylämatka Imatralle 20.05.2019.
Eli reilut neljä vuotta olen näitä hommia tehnyt ja lisäksi vielä äijätoiminta matkoineen.
Imatran jälkeen on matkoja ollut koko lailla paljon eikä loppua taida näkyä.
Syyt, miksi kirjoittelussa on ollut hieman tyhjäkäyntiä, ovat aika inhimillisiä.
Pohdinkin pitkään, vieläkö viitsin tätä matkanvetäjän hommaa tehdä.
Yksi syy oli tammikuinen sydänleikkaus, joka vei oman aikansa ja siitä toipuminen vei lisää aikaa. Muutaman matkan jouduin itsekin jättämään väliin toipumisen vuoksi, mutta nyt ollaan paremmassa kunnossa.
Toinen syy empimiseeni oli se, että ystävät ympärillä ovat ikääntyneet. Aika monta matka-aktiivia on jo poistunut keskuudestamme ja moni on ikääntynyt niin, että matkoille osallistuminen on lähes mahdotonta.
Yksi syy on sekin, että matkoja on jouduttu perumaan osanottajien vähyyden vuoksi. Tässä kohti täytyy kyllä katse kohdistaa myös itseeni: ehkä matkakohteet eivät ole olleet tarpeeksi kiinnostavia, ne ovat olleet liian kalliita, ne ovat olleet liian kaukana tms.
Matkan peruminen on kuitenkin varsin ikävää. Paljon tehtyä työtä valuu hukkaan, kun joutuu perumaan busseja, hotelleja, ruokailuja, pääsylippuja ja mitä kaikkea nyt joutuukaan perumaan.
Koska olen saanut Teiltä, hyvät ystäväni, paljon lähes pelkästään positiivista palautetta ja minun on toivottu jatkavan, olenkin päättänyt jatkaa matkanvetäjänä toimimista.
Pidän tästä hommasta ja rakas vaimonikin kannusti minua jatkamaan. Siispä hommiin!
Mennään Porvooseen, mennään jääkiekkopeliin, mennään konserttiin, mennään ruskaretkille ja mennään vaikkapa Tukholmaan Joulutorille.
Ideoita riittää, ja kunhan kohteet valitaan oikein, täyttyvät bussitkin. Tosin nyt on jo matkoja, joille ei kerta kaikkiaan enempää osallistujia mahdu, kuten Lahden Sibeliustalon konsertti.
Matkailuterveisin
Tapio V. ( kuvitus TtK )