Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Häme
Valikko
  • Kalvola
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
korona

Matkanjohtajan jorinoita 4

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kalvola
  3. Matkanjohtajan jorinoita 4

On taas aika jorista ja päivittää matkoja. Nyt ei kuitenkaan ole mitään mukavaa kerrottavaa, mutta epämieluisatkin asiat on parempi käydä läpi ja kertoa muillekin. Saa itsekin hieman helpotusta tähän kohtalaisen suureen harmitukseen.

Jouduimme perumaan matkoja. Näin voi joskus käydä, jos kiinnostuneita ei ole riittävästi. Nyt ei kuitenkaan ole kyse siitä.

Koronavirus alkoi Kiinasta ja nyt se jyllää jo koko maailmassa. Suomikaan ei ole siltä välttynyt. Päinvastoin, virus on vasta iskemässä tänne kaikin voimin.

Valtiovalta yrittää eri tavoin lieventää viruksen leviämistä, ja sen vuoksi on annettu runsaasti määräyksiä ja ohjeita, jotka koskevat erityisesti matkustamista ja kokooontumisia.

Meitä nämä määräykset koskevat monellakin tavalla, mutta keskitytään tässä vain matkustamiseen.

Olemme peruneet tähän mennessä kaksi matkaa.

Viron kartanokierros peruttiin ensimmäisenä. Matkalle oli ilmoittautunut neljäkymmentä kartanokulttuurista ja hyvästä ruoasta kiinnostunutta jäsentä. 

Harmitti perua. Oli aika homma varata laivamatkat, bussi, hotelli, kaksi opastettua kartanokierrosta ruokailuineen ja vielä yhteinen iltaravintola Rakverestä. Ei auttanut muu kuin lähetellä sähköposteja ja kertoa, että emme tulekaan. Kaikki ymmärsivät peruutustemme syyn ja vastasivat kohteliaasti.

Sitten peruimme Heurekan. Sama juttu kuin Viron matkan kanssa. Peruutimme sisäänpääsyt, ohjelmat, oppaat, ruokailun ja tietysti bussin. Ehkä menemme joskus myöhemmin, halukkaita oli lähes täysi bussilasti.

Nämä ovat toistaiseksi ainoat perutut matkat, mutta lisää lienee tulossa. Vaarassa on ainakin sokkomatka, jonka eteen on tehty tosi paljon työtä. 

Mikäli virusvaara jatkuu heinäkuuhun saakka, tulee jo kyynel silmään. En millään haluaisi luopua Rauman matkasta, mutta jos on pakko niin on pakko. Me emme aio olla mukana virustautia levittämässä, joten näin toimitaan.

Monesta muustakin toiminnasta olemme joutuneet luopumaan. Naisten päivä, äijävirtaa, vesijumppa, kuukausikokoukset ym. on peruutettu. Ei niistä tässä kuitenkaan sen enempää.

Paljon on siis mennyt työtä hukkaan. Vai onko sittenkään? 

Nyt meillä on valmiiksi mietittyjä kohteita, ei tarvitse kuin hinnat päivittää. Jo tehdyt matkasuunnitelmatkin käyvät, kunhan muistaa muuttaa päivämäärät. Siitä vaan, kyllä onnistuu.

Seurataan tilannetta. Olkaa varovaisia ja noudattakaa valtiovallan ohjeita. Olemme itse kaikkein altteimpia saamaan virus ja seuraukset voivat olla tuhoisat. Siis varovaisuutta.

Onhan päivä vielä huomennakin, lauloi Fredi. Näin mekin uskomme.

Tapio V.

Kalvola

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Raija Örn
Lasitehtaantie 12
14500 Iittala
raija.orn@pp.inet.fi 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter