Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Häme
Valikko
  • Kalvola
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Jorinat 2-2025

MATKANJOHTAJAN JORINOITA 2/2025

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kalvola
  3. Matkanjohtajan jorinoita 2
  4. MATKANJOHTAJAN JORINOITA 2/2025

Viime jorinoista on taas kulunut muutama kuukausi. En ole tahallani kirjoitellut, sillä minua kiinnosti tietää, kuinka Te olette olleet kiinnostuneita nykyisestä matkaohjelmastamme.

Kiinnostuksen määrän tai sen puutteen huomaa parhaiten matkojen osallistujamääristä, ja niistä onkin nyt tarkoitus jorista.

Teatterissa on vierailtu yhden kerran. Tampereen työväen teatterin farssi "Homma hoidossa, rouva ministeri" oli kiinnostavuudeltaan pohjanoteeraus, sillä mukana oli vain kaksikymmentäviisi (25) teatterin ystävää. Harmittavan pieni luku eli noin kahdeksan  (8) % jäsenistömme kokonaismäärästä.

Kaiken lisäksi näytelmä oli pääsylippunsa hinnan arvoinen eli panee harkintaan, kuinka näitä teatterihommia jatketaan.

 Sen sijaan kesäteatterit, ne ovat suosiossa! Apian kesäteatteri Valkeakoskella samoin kuin Kangasalan kesäteatteri varattiin hetkessä loppuun. Musiikkinäytelmät siis kiinnostavat, ja niin Vesa-Matti Loirin kuin Tapani Kansankin elämistä kertovat musiikkinäytelmät keräävät yhdistyksestämme yhteensä yli sata katsojaa (100 +). Näitä siis lisää, mutta kyllä kaksi näytelmää yhden kesän aikana saa riittää.

Ruotsin matkakin oli pienoinen pettymys. Vain kolmekymmentäkolme (33) kiinnostunutta lähti mukaan, vaikka matka oli verrattain edullinen, laivalla huippuorkesteri ja vierailukohde kiinnostava. 
Pitää miettiä näidenkin matkojen mielekkyyttä, vaikka kyllä koronan takia peruuntunut "Yö Tukholmassa" edelleen kiinnostaakin.

Aulangon ulkoilupäivää emme tänä vuonna järjestä, 

vaan ulkoilupäivän pitopaikaksi valittiin Sääksjärven Pappilanniemi. Paikan vaihdos ei tunnu vaikuttaneen ainakaan negatiivisesti, sillä ulkoilu ruokailuineen tuntuu kiinnostavan ja taidammekin saada täyden bussillisen osallistujia.

Syksyisen ulkoilutapahtuman kohde on myös vaihtumassa, sillä Evon tilalle suunnitellaan jotain muuta kohdetta.

Talven kylpyläloma Pärnuun peruttiin vähäisen kiinnostuksen vuoksi, eikä uutta kylpylälomaa ole nyt näkyvissä. 
Kuva
Yksi vaihtoehto olisi Eläkeliiton oma kylpylähotelli Lehmiranta, mutta riittääkö osallistujia?
 

Naisten oma matka tehdään Rymättylän Herrankukkaroon. Lähtijöitä on riittävästi, mutta kuitenkin selvästi vähemmän kuin viime vuonna. Tämä on jo viides pelkkä daameille järjestetty matka, saa nähdä tuleeko lisää.

 


Länsirannikon matka varattiin hetkessä loppuun. Se oli jopa hieman yllättävää, koska matka on kuitenkin aika pitkä. Alueen ruotsinkieliset pikkukaupungit kuitenkin kiinnostavat, sillä eipä niissä tule juurikaan vierailtua. Raippaluodon silta on tietenkin jo pelkän korkeutensa vuoksi melkoinen nähtävyys.


Sokkomatka on vuodesta toiseen säilyttänyt suosituimman matkan tittelinsä. Tänäkin kesänä pitää matkaan varata kaksi bussia, mutta ruokapaikan löytäminen lähes sadalle henkilölle on aina jonkinlainen ongelma. Vielä kuitenkin onnistuimme.

Äijämatkoille löytyy aina reilut parikymmentä osallistujaa. Syksyn ohjelma on avoin, mutta vielä toukokuun aikana vierailemme Utissa ja Keppanakellarissa.


Repovedellä vieraillaan elokuussa ja luvassa on niin savusaunaa kuin risteilyäkin, hyvää ruokaa unohtamatta.

Onhan tässä jotain toimintaa kesän ajaksi. Syksy on vielä aivan avoin. 

Tai ei aivan, sillä ruskaretki syyskuun viimeisellä viikolla tehdään Savonlinnan ympäristöön. 

Kuva
Kuva: Tero Pitkälä
Vierailemme Kerimäen kirkossa ja Olavin linnassa, ajelemme 


Punkaharjun maisematiellä, kiertelemme vesibussilla saaristoa ynnä muuta mukavaa.

Näitä matkoja järjestetään pyyteettömästi jäsentemme iloksi ja viihdykkeeksi. Nautitaan siis vielä kun olemme kykeneviä matkustelemaan, sillä vielä tulee aika, jolloin matkustelu on meille kaikille vaikeampaa tai jopa mahdotonta. "Terveet auttavat heikompia ja kaikille on paikka bussissa" - se olkoon mottomme.

Tervetuloa matkoille!

TV ja TtK

Kalvola

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Raija Örn
Lasitehtaantie 12
14500 Iittala
raija.orn@pp.inet.fi 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter