Yhteystiedot
Puheenjohtaja
Raija Örn
Lasitehtaantie 12
14500 Iittala
raija.orn@pp.inet.fi
Kolmiosaisen Toimintapäivien toinen osio vietettiin tänään torstaina Alajärven Tervaniemen kodalla.
Tuli oli jo sytytetty,
kun osallistujien pääjoukko saapui Iittalasta, osa bussilla
ja osa muilla kyydeillä. Ilma suosi meitä kuten viime kerrallakin, eli ei satanut eikä ollut liian kuuma.
Osallistujia oli nyt hieman enemmän kuin viimeksi, joten suurin some-pelko lienee väistynyt. Viime kertaiseen tapaan ohjelma alkoi kunnon toiminnalla, sillä Anita Aronen oli miettinyt meille tehokkaan alkujumpan. Jumpassa otettiin hyvin huomioon itse kunkin kunto ja kyky suoriutua vaikeistakin vääntöliikkeistä, ja jumpan jälkeen kaikkien jäsenet palautuivat kuta kuinkin oikeille paikoilleen. Kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä, kiitokset Anitalle.
Munkkikahvien aikana tilaisuuden vetäjät ripustivat kymmenen some-tehtävää kodan ympäristön puihin ja pensaisiin. Kahvittelun lomassa innokkaimmat jo aloittivat tehtävien ratkomisen. Tehtävät olivat siis kirjallisia ja vastaukset luovutettiin Timolle.
Suurin osa porukasta lähti kuitenkin ensin kävelylenkille Tervaniemen upealle lenkkipolulle. Matkaa tuli 2,4 km, välillä mäntymetsää ja välillä lehtometsää. Kaunis Alajärvikin siinteli matkan loppupuolella. Kuumat makkarat odottivat päätepisteessä eli kodalla, ja mehuakin oli tarjolla janoisimmille.
Vielä ratkottiin tehtäviä. Kuten aina käy, osa piti tehtäviä liian vaikeina, osa sopivina. Aika vaikeitahan ne olivat, sillä pelkkä some-kieli on jo itsessään melkoista hepreaa. Kahdeksan ryhmää kuitenkin luovutti vastauksensa. Kellään ei taida olla kaikkia kymmentä oikein, mutta asian ydin onkin yrittäminen. Yhdessä opimme, ja Timo kertoo oikeat vastaukset viikon päästä Aulangolla.
Nähdään siellä, meitä oli nyt kolmekymmentä, pannaan tästä vielä vähän paremmaksi.
Teksti Tapio V., kuvat Timo K.