Toimintaa
Lauluryhmämme harjoittelee Tapailakodin juhlasalissa 23.8.2023 alkaen joka toinen keskiviikko klo 16.00.
Messussa saarnasi seurakuntapastori Tarmo Halttunen ja hän jakoi myös ehtoollisen. Kanttorina toimi Tapio Mäenpää ja tekstinlukijoina olivat Eläkeliiton Janakkalan yhdistyksestä Irma Martti ja Ei
Ajankohtaista
Vuodet vierivät omaa tahtiaan ja edessä on jälleen UUSI monien odottama ja monia toiveita sisältävä vuosi.
Eläkeliiton Janakkalan yhdistyksen 45-vuotisjuhlia vietettiin Janakkalan seurakuntatalolla
Lauluryhmämme esiintyi Pyhän Laurin kirkossa Vanhusten viikon kirkkopyhänä 8.10.2023. Hannu Niemi säesti hanurilla ja kanttori Heljä Linna johti kuoroa.
Kuvagalleria
Ajankohtaista Eläkeliitossa
Eläkeliiton liittovaltuusto esittää kannanotossaan huolensa siitä, että eläkeläisten ja lähitulevaisuudessa eläkkeelle jäävien ääntä ei kuulla hallituksen suunnitellessa eläkejärjestelmän uudistami
Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo ovat kuluneen syksyn aikana nousseet kärjekkäästi julkiseen keskusteluun samalla, kun Orpon hallituksen niukkuutta jakava valtion talousarvioesitys
Puolison kuolema on usein yksi henkilökohtaisen elämän suurimmista kriiseistä.