Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Häme
Valikko
  • Janakkala
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Thumbnail

Vuosi vaihtuu

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Janakkala
  3. Vuosi vaihtuu

VUOSI 2023 ON LOPUILLAAN:

Vuodet vierivät omaa tahtiaan ja edessä on jälleen UUSI monien odottama ja monia toiveita sisältävä vuosi. Monille alkava vuosi voi olla ONNEN vuosi (toivottavasti) mutta monille se, ikävä kyllä; tuo myös pettymystä ja ikäviä asioita eteen.

Vuoden 2024 alkaessa tulevat uudet tuulet ja uudet ihmiset esille mutta uskon ja toivon että yhdistyksen toiminta jatkuu ja tapaamme yhteisissä kahvihetkissä yhtä runsaslukuisina.

Kaikkien meidän ja varsinkin yhdistyksen toiminnasta päättävien tulee muistaa ja ottaa huomioon ikä-ihmisten erilaiset vaikeudet ja esteet sekä sopeutua nykymaailman menoon ja toimia sen mukaan. Tulee muistaa myös että toiminta suunnataan ja toteutetaan juuri heitä varten. 

HALUAN KIITTÄÄ kaikkia yhdistyksemme jäseniä kuluneista vuosista ja varsinkin viimeisten kahden vuoden ajasta jonka ajan olemme toimineet yhdessä ja tavanneet läheisimmin. HALUAN myös toivottaa kaikille teille ILOISTA ja RAUHALLISTA  JOULUA sekä TURVALLISTA ja ONNELLISTA  vuotta 2024

Veikko Airaksinen

 

 

Janakkala

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Eila Jantunen puheenjohtaja, seurakunnan yhteishenkilö ja kotisivut 040 590 9914

Risto Elo varapuheenjohtaja 040 587 7281

Ulla-Maija Vainio sihteeri, jäsensihteeri ja vapaaehtoistoiminta 040 759 1725 590 9914

 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter