Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Uusimaa
Valikko
  • Hyvinkää
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity

Sokkoretki 31.8.2023

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Hyvinkää
  3. Sokkoretki 31.8.2023

Tätä retkeä oli kovasti odotettu. Varmasti mietittiin, että mihin päin sitä oltaisiin menossa. Kyseltiin millaisella vaatetuksella pärjättäisiin ja olisiko paljon kävelyä? Me Maijan kanssa taas pohdimme mihin sitten lähdettäisiin ja tuumattiin, että kesällä pitää nähdä merta ja seuraavaksi olisiko suunta itä vai länsi. Joka tapauksessa pidimme salaisuuden viimeiseen asti ja kun torstai aamuna 47 retkeläistä olivat valmiina lähtöön, oli tunnelma jännittynyt ja toiveikas. Ja sateinen! Ja sadetta kestikin lähes koko päivän, mutta se ei retkeläisiä haitannut!

Kun bussin nokka kääntyi kohti Mäntsälä- Hanko tietä, niin siitä lähti arvailut: olisiko matkan pää Tammisaari? Hanko? Lohja? Mietittiin mihin kaikkeen tällä tiellä oikein pääsisikään?

Ensimmäinen kohde oli Kaarteen sotamuseo ja Mosaiikki Lohjalla. Pihalla meitä oli vastassa Kalervo Kaarre heiluttaen Suomen lippua iloisena.  Museoon päästyämme hän kertoi Lottakanttiinin toiminnasta sota aikana, siitä kuinka tärkeä tämä toiminta oli sotilaille siellä jossakin. Kanttiini oli varustettu juuri sellaiseksi, kuin kanttiinit yleensä rintamalla olivat. Ja oli siellä toimiva ulkohuussikin. Museoon oli rakennettu lisäksi korsu ja sodassa käytettyjä esineitä oli runsaasti, kaikella oli oma tarinansa. Kalervo kertoi esineistön historiasta ja muutenkin sodan vaiheista. Häneltä löytyi muunmuassa kenttäpostia, kirjeitä joita sodan melskeessä oli ahkerasti kirjoiteltu, puolin ja toisin. Mieleen jäi  lyhin kirje minkä hän oli saanut lukea. Kirje oli  rintamalta kotiin ja se kuului; kuului:” Nahka ehjä, pää kunnossa.” Siinä oli tärkeimmät asiat kotijoukoille tiedoksi!
 

Lottakanttini 2

 

Lottakanttini_3

 

Lottakanttini_4


 

Lottakanttini_5




Myös mosaiikkimuseon kaikki työt olivat kauniita ja niitä oli paljon. Teija  itse esitteli töitään ja kertoi myös  työtavoista. Mosaiikkitöitä löytyi pitkin puutarhaa, etenkin Salainen puutarha, pieni tsasouna ja metsäpolku olivat täynnä mitä ihastuttavampia mosaiikkeja.
 

Mosaikkimuseo_1


 

Mosaikkimuseo_2



 

Mosaikkimuseo_3


 

Mosaikkimuseo_4


Matkalla seuraavaan etappiin syötiin eväitä ja tunnelma oli iloinen ja odotusta täynnä. Muutamat jo arvasivatkin , että Hankoon tässä ollaan menossa ja niinhän me oltiinkin. Hangossa meitä vastassa oli opas, joka kertoi Hangon historiasta ja bussilla kiertelimme ja saimme ihastella kauniita huviloita ja merta. Näimme myös marsalkka Mannerheimin suvun huviloita ja marsalkan isännöimän (1927-1933) Neljän Tuulen Tuvan, jonne emme kuitenkaan kovassa sateessa lähteneet lähemmin tutustumaan. Saimme tällä kierroksella  todella hyvän kuvan entisestä ja nykyisestä Hangon kaupungista. Kiitos oppaallemme! Nälkä alkoi jo kurnimaan mahassa ja kierroksen lopuksi pysähdyttiin lounaalle Hangon Kasinolle. Paikka oli historiallinen, olihan siellä käynnyt monia kuuluisia henkilöitä ja nyt mekin liityimme tähän arvokkaaseen seuraan. Ravintolan ikkunat olivat merelle päin ja ruoka oli katettu kauniisti ja oli herkullista. Lisäksi saimme nauttia yllätyksestä, mutta ei tässä siitä sen enempää! Vatsat täynnä matka jatkui kohti tuntematonta.

Puheensorina täytti taas auton ja noin puolen tunnin kuluttua saavuimme pienen viehettävän Villa Kosthållin pihaan. Ensiksi meitä siellä tervehti Sauli ja Urho, kaksi mustaa pässiä. Kovasti olivat kiinostuneita bussista, mutteivat niinkään haluneet tehdä tuttavuutta vieraitten kanssa. Tuoreet pullat ja kuuma kahvi odottivat sisällä meitä ja saimme kuulla talon historiasta ja kylästä omistaja rouvan kertomana , Jukeboxin soidessa olisi vaikka voinut tanssahdellakin, mutta
ikävä kyllä meillä ei ollut siihen aikaa.

Kahvila



Ja taas mentiin. Tässä vaiheessa varmasti jo arvuuteltiin olisiko seuraava kohde jo kotipysäkki, vaan eipä ollut. Sateessa köröttelimme vielä viimeiseen kohteeseen, joka oli Kasvihuoneilmiö, kauppa joka ei ainakaan tavaran vähäisyydellä kilpaile. Puolessa tunnissa ehdimme edes hiukan tutustua valtavaan tavaratarjontaan ja eiköhän sieltä jokunen muisto lähtenyt meidän mukana Hyvinkäällekin.

 

Kasvihuoneilmiö


 

Loppumatka ei tuottanut enää yllätyksiä. Kaikki pääsivät turvallisesti kotiin ja toivottavasti jokainen näki tai koki jotain uutta matkalla. Varmasti ensi vuonna tehdään uusi Sokkoreissu! Saas nähdä minne päin ollaan silloin menossa!

Matkakertomuksen kirjoitti Heidi

 

Hyvinkää

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

  • Puheenjohtaja Juhani Skyttä
    p. 040 5229653
     

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter