Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Uusimaa
Valikko
  • Hyvinkää
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Riika

Matka Riikaan 16.5-19.5.2024

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Hyvinkää
  3. Matka Riikaan 16.5-19.5.2024

Muistelua yhdistyksen bussimatkasta Riikaan 16.-19.5.2024

Heräsimme torstai- aamuna kirkkaaseen auringonpaisteeseen ja vaikka herätys olikin ollut aikainen, olivat matkalaiset pirteinä ja ajoissa pysäkeillä. Meitä oli yhteensä 34 matkalaista ja kuljettajana meillä oli hovikuljettajamme ”Apo” , joka ripeästi pakkasi matkatavarat auton tavaratilaan. Ensimmäinen etappi oli Länsisatama. Kun maihinnousukortit oli jaettu, sai jokainen mennä omaa tahtiaan laivaan, joko aamiaiselle tai muuten vain oleskelemaan. Merimatka sujui nopeasti ja pian oltiinkin Tallinnassa, josta jatkoimme kohti Pärnua. Siellä pidettiin ruoka- ja vessatauko ja ehtipä käydä pienillä ostoksillakin. Näimme pienen vilahduksen merestäkin, Pärnun rannathan ovat kuuluisia kauneudestaan.

Pärnusta matka jatkui Riikaa kohti. Rajamuodollisuuksiahan ei enää ole, mutta rajalla pysähdyttiin pienellä kauppareissulla. Riga Balsam, joka parantaa vaivan kuin vaivan kävi hyvin eläkeläisille kaupaksi.  Merta ihailtiin matkan varrella jaloittelutauolla ja nostettiin myös malja tälle reissulle!

Saavuttuamme Riikaan majoituimme Tallink Hotels Rigaan, joka sijaitsee vanhan kaupungin reunassa, lähellä Zeppeliinihalleja-, eli Riikan toria.  Pääsimme huoneisiin ja pieni levähdys pitkän ajomatkan jälkeen olikin varmasti paikallaan.

Kokoonnuimme yhteiseen tutustumiseen ennen illallista  ja saimme kuulla ryhmäläisten lempinimiä, jokunen niistä jäikin heti mieleen! Illallisen nautimme hotellin ravintolassa, josta varmaan jokainen löysi syötävää. Virkuimmat jäivät vielä baariin jutustelemaan ja tutustumaan, mutta eiköhän sänky vetänyt puoleensa pikkuhiljaa jokaista.

Perjantai alkoi yhtä aurinkoisena, mittari näytti yli kahtakymmentä ja aamiaisen jälkeen Apo käynnisti bussin ja kiertoajelu sai alkaa. Oppaanamme toimi Ingrid, joka kertoi hyvin monipuolisesti Riikan historiasta ja nykypäivistä. Riika on täynnä historiaa ja sen kauniit Jugend- tyyliset talot ovat säilyneet aika hyvin, osa on jo restauroitu, mutta osa odottaa vielä parempia aikoja. Riikassa on kymmeniä kirkkoja ja kävelylenkillä näimme niistä muutamia ihan läheltä. Riikan vanha kaupunki on nähtävyys jo sinänsä, talot ovat hyvässä kunnossa ja kauniita. 

Lounas nautittiin Tuulimylly Lidossa, jossa jokainen sai itse valita syötävänsä runsaasta valikoimasta. Paikka on kehittynyt vuosien varrella nähtävyydeksi, kaunis puutarha-alue ja soiva suihkulähde takaavat nautittavan ruoka- ja kahvihetken.

Vatsat täynnä, vuorossa oli matka Jurmalaan, joka sijaitsee n. 20 kelometrin päässä Riikan keskustasta. Matkalla sinne Ingrid kertoi nyky- Jurmalasta ja sen historiasta. Tänä päivänä siellä viettävät vapaa-aikaansa pitsihuviloissaan varakkaammat latvialaiset, mutta sieltä löytyy myös tavallisillekin tallaajille loma-asuntoja. Jurmalan hiekkaranta on n.30 km pitkä ja hiekka siellä on pehmeää ja valkoista. Kävelykatu kutsui pienin putiikein ja kauniine ravintoloineen. Ostoksiakin saatiin tehtyä ja maistettua herkullista kotijäätelöä.

Pitkän päivän jälkeen oli ilta vapaata ja moni lähtikin tutustumaan vanhaan kaupunkiin, kuka kävellen kuka taksilla. Ruokapaikan etsintä ei ollut vaikeaa. Terasseja on yllinkyllin ja erilaisiin keittiöihin perehtyneitä ravintoloita löytyy paljon. Hintataso on suurinpiirtein Suomen luokkaa tai hieman halvempaa. Mutta jos viitsit lähteä vanhasta kaupungista hieman pidemmälle, on ravintolalasku huomattavasti halvempi. Olipa Raine löytänyt pienen baarin nimeltä Karjala Pub, jossa laulettiin tietysti karaokea ja jossa mekin poikkesimme.

Lauantai oli kahden museon päivä. Ensimmäisenä menimme Riian Moottorimuseoon, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä keskustasta. Tänään oppaaksemme saimme Marken, joka oli perehtynyt autoihin todella hyvin. Hän osasi kertoa autojen historian ja kenellä tai mistä autot oli saatu museon kokoelmiin. Museossa on tehty muutama vuosi sitten remontti ja nykyisin se on interaktiivinen museo eli sieltä olisi itse pystynyt saamaan tietoa vaikka kuinka ja paljon. Ikävä kyllä ne tiedot olivat englanniksi.Vanhat autot olivat kuin karamellejä, puhtaita, kiiltäviä ja kauniita.

Emme päässeet yläkertaan koska siellä oltiin tekemässä uutta näyttelyä, mutta alakertaan pääsimme ja näimme muitakin kuin henkilöautoja. Museo oli erittäin kiinnostava ja täysin esteetön.

Lounaalle menimme Alfa Akropolikseen, suureen ostoskeskukseen, jossa lounaspaikkoja oli tarjolla tälle porukalle. Myös aikaa ostoksille oli ja kassien kanssa palasimme bussiin ja jatkoimme matkaa lähellä olevaan Etnograafiseen ulkoilmamuseoon. Täällä kulku oli metsäistä ja mäkistä eli liikkuminen koko alueella ei kaikilta onnistunut,  onneksi siellä oli paljon istumapaikkoja, joissa pystyi katselemaan ympärilleen ja juomaan vaikka iltapäiväkahvit. Museoalueelle oli tuotu pitkin Latviaa vanhoja asuintaloja ja kokonaisia maatilan pihapiirejä rakennuksineen, Kirkko, joka oli 1500-luvulta oli vaikuttava. Ulkoapäin sitä ei ehkä olisi edes tunnistanut kirkoksi, mutta sisälle mentyä sieltä avautui kirkonpenkit, hienot kattomaalaukset, saarnastuolit ja alttari. On suorastaan ihme, että kaikki on säilynyt niin hyvin. Marke  kertoi todella mahtavasti näiden aarteiden historiasta ja entisajan elämästä yleensä. Kaiken näkemämme ja kuulemisen jälkeen palasimme hotelliin ja ilta olikin sitten vapaata aikaa pienen infohetken jälkeen.

Sunnuntai aamu koitti ja kotimatka. Pysähdyimme samoissa paikoissa kuin mennessä, Ainazissa sai jokainen täyttää kesän juomia tarpeen muukaan. Pärnussa pidettiin tauko ja satamaan saavuimme hyvissä ajoin. Laivamatka sujui katkarapuleipiä syöden ja karaokea kuunnellen. Apo odotti jo bussin kanssa ja viimeinen osuus matkasta meni myös mukavasti. Apo kuljetti meitä koko matkan ajan turvallisesti ja hänen ystävällisyytensä ja auttavaisuutensa oli aivan omaa luokkaa.

Menomatkalla pidettiin tietokilpailu matkan kohteista ja voittaja julkaistiin tulomatkalla. Leena nappasi tiedoillaan ensimmäisen sijan. Myös yhteislaulut siivittivät matkantekoa, eikä Apokaan tarvinnut korvatulppia, niin hienosti lauloimme Kaarinan ja Rainen johdolla.

Kaunis Riikan kevät kukkivine syreeneineen ja loistoineen jäi taakse, mutta mukavat muistot retkestä, ja uusista ystävistä muistamme varmasti vielä pitkän aikaa.

Kiitos vielä kaikille mukana olleille mahtavasta matkasta!

Aurinkoista ja sopivasti lämmintä kesää kaikille!

t. Heidi ja hänen assistenttinsa

Kuvakaruselli matkalta alapuolella:

Hyvinkää

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

  • Puheenjohtaja Juhani Skyttä
    p. 040 5229653
     

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter