Äänekoskelta on vahva ”viisikko” starttaamassa 69 jäsenisessä valtuustossa. Ensimmäisenä asiana hyväksyttäväksi tulee hallintosääntö, jota joudutaan kuitenkin vielä täydentämään ja tarkentamaan. Aluevaltuuston ensimmäisessä kokouksessa valittiin 13-jäseninen hallitus, 9-jäseninentarkastuslautakunta ja aluevaalilautakunta sekä puheenjohtajat hallitukseen ja valtuustoon.
Ensimmäisiin tehtäviin kuuluvat myös hyvinvointialueen johtajan viran perustaminen siten, että se täytetään 5 vuoden määräajaksi sekä sujuvien siirtymien varmistaminen henkilöstölle, tiloille sekä sopimuskumppaneiden osalta.
Strategian laatiminen tulee olemaan uuden aluevaltuuston kevään tärkein tehtävä. Se luo pohjan organisaatiorakenteelle, sille tuleeko lautakuntia vai valiokuntia, millaisella operatiivisen johtamisen rakenteella tullaan toimimaan. Uudistus ei tarkoita vain entisten toimintojen siirtoa kuntatasolta isompaan mittakaavaan. Se on aito mahdollisuus tehdä ihmisten hyvän elämän ja sujuvan arjen kannalta toimivampaa sekä parempaa ja juuri siksi strategiatyöhön täytyy panostaa.
Moni asia toimii nyt jo hyvin. Uudistuksessa asiakkaan ja henkilöstön kokemukset ovat tärkeimpiä menestymisen mittareita. Uudella työnantajalla on näytön paikka luoda veto- ja pitovoimaa työyhteisöihinsä.
Aluevaltuutetulla on tärkeä rooli tuoda viestiä kentältä päätöksentekoon. Tärkeää on viestiä kentälle myös mitä on päätöksenteossa meneillään. On tiedostettava, että lopulliset päätökset ovat aina monien näkökulmien ja eri ryhmien kompromisseja. Kenenkään tavoitteet eivät politiikassa aina täysimääräisesti toteudu.
Helmikuun aikana olemme osallistuneet perehdytystilaisuuksiin uuden aluehallinnon osalta. Poliittiset ryhmät ovat käyneet paikkaneuvottelut ja saavuttaneet sovun. Samalla olemme päässeet myös perehtymään valmistelevan toimielimen tekemään laajaan valmisteluun, jota on tehty 1.7.2021 alkaen.
Olemme aluevaltuutettuina historiallisen hetken äärellä. Mielestäni olisi tärkeää, että aluevaltuustossa toteutuisi Jukka Jalosen opit, joilla voitettiin jääkiekon olympia kultaa. Jalonen lausui hyvin viisaasti ”Meidän pitäisi kaikkien sisäistää se, että yhdessä tekemällä saadaan enemmän aikaan. Se kaikki, mitä annat muille, tulee jossain kohtaa takaisin.”
Leila Lindell
Aluevaltuuston jäsen
Eläkeliiton Äänekosken yhdistyksen pj.
Äänekosken vanhusneuvoston pj.