Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Ylä-Savo
Valikko
  • Lapinlahti
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
kirkonkylä taloja vanha

Yhdistyksen historiaa 1990-luvulta

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Yhdistyksen historiaa 1990-luvulta

 

Eläkeliiton Lapinlahden yhdistys ry

Historiaa 1990 luku

 

Havaintoja 1990 luvulta!

 

Liisa Kesti oli 1990 luvun hahmo.  Hän oli koko vuosikymmenen luotsaamassa yhdistystä puheenjohtajan ominaisuudessa hyvällä menestyksellä.

 

1990 luku jatkui menestyksellisesti alkuvuosina, loppukaudesta huomaa ihmisten jo kyllästyneen matkailuun.  Ihmisiä kiinnosti enemmän omatoiminen liikkuminen, ei haluttu olla enää suurissa ryhmissä.  Ryhmämatkoilla käytiin edelleen niiden edullisuuden vuoksi, mutta perillä oltiin enemmän omatoimisia.  Porsasjuhlat ja rantameetingit vetivät edelleenkin.  Asiakirjoista selviää että matkoja jouduttiin 1990-luvun viimeisinä vuosina jopa perumaan vähäisten ilmoittautumisten vuoksi.

 

Seurakuntatalon kokoontumisissa kävi edelleenkin parhaimmillaan toista sataa henkeä.

Aamun avaukset piti useimmiten seurakunnan edustaja, hiljaisia hetkiä poisnukkuneiden jäsenten muistoksi pdettiin myös.

 

Kerhoja oli runsaasti tarjolla, 1996 kunta antoi käyttöön vuoroja monitoimitalosta ja Kuntosali Ripsakasta.  Alkuun maksettiin vuokraa Lapinlahden Veto ry:lle, mutta myöhemmin tilat saatiin käyttöön maksutta. Tilat mahdollistivat monipuoliset liikuntaryhmät.

 

Tavataan taas-kerhossa kävi asiantuntijaluentoja pitämässä monen alan edustajia, esim.  Kelasta, Liikenneturvasta, poliisista, kunnasta, terveyskeskuksesta, vakuutusyhtiöstä, Eläketurvakeskuksesta, MTK:sta, kunnallispoliitikkoja ja kansanedustajia, liikunnanohjaajia, hautaustoimistoista, seurakunnasta ja pankeista.

Ohjelmassaa oli myös omia runoja, kronikoita, luettiin Savon Sanomien sutkaaksia, pieniä sketsejä esitettiin, välillä jumpattiin.   Arpajaiset ja huutokaupat pidettiin aina lopuksi.

 

Kerhoina olivat senioritanssit, näytelmäkerho, liikuntakerhot, käsityökerho ja tarinatupakerho, jossa kerättiin muistitietoa talteen.

Pidettiin yhteislaulutilaisuuksia Kallen teatterilla, Nerkoon nuorisoseurantalolla,Taidekeskuksella, Jussinpihassa ja seurakuntatalolla.

 

Eläkeläisten neuvosto, joka vastasi nykyistä vanhusneuvostoa, aloitti Lapinlahdella 1990-luvulla.  Lapinlahti on siis ollut siinä asiassa eturintamassa.

 

 

 

 

 

Historiaa 1990-luku

 

-seurakuntasalin vuokra 1990  15 mk/kerta

-aamunavauksia pitivät pastori Jari Kainulainen, kirkkoherra Martti Kaukola, Liisa Kesti, lehtori Annikki Martikainen, pastori Juha Heikkilä, seurakuntasisar Tuune Ruotsalainen ja kirkkoherra Lauri Jäntti.

-säestäjänä toimi kanttori Mikko Ylä-Soini

-hiljaiset hetket poisnukkuneenjäsenen muistoksi

 

-vierailijoita: Kansallis-Osake-Pankista Markku Ollila ja pankki- ja korkoasia, Kelasta Leinonen ja eläkkeet ja etuudet, sosiaalitoimistosta Maija Lahtinen ja Tuula Puustijärvi ja esitelmä vanhustenhuollosta, Vakuutusyhdistyksestä Väinö Malmivaara, Säästöpankista johtaja Mauno Tanskanen selvitti pankkiasiaa, Maaseudun Sivistysliitosta Toini Loikkanen selosti opintokerhoasioita, kirjastonjohtaja Arja Honkanen-Ryth selvitti kirjaston asioita, vanhainkodin johtaja Kirsti Pulkka puhui lähimmäispalvelusta, kunnanjohtaja Kari Virranta selvitti kunnan asioita eläkeläisen näkökulmasta,toimitusjohtaja Kauko Breilin kertoi Yhteisjuustolan kehitysvaiheita Ey;n kainalossa; oli päivittäisiä lakiasioita, liikuntaa ja kuntoilua,terveistä elämäntavoista, ravitsemuksesta, sairauden hoidosta kotona.

 

-päiväretkiä tehtiin Iisalmen teatteriin, Varpaisjärvelle, Iisalmen kulttuurikeskukseen, Riuttalan kotiseutumuseoon Karttulaan, Perinnekarkeloihin Nerkoon ns.talolla, tehtiin laivaretki Iisalmi – Runni, luontoretki Korpijärvelle, Kuopion kaupunginteatteriin, Varkauden teatteriin, Pielavedelle ja Rautavaaran Metsäkartanoon.

 

-pidempiä retkiä: Rovaniemi – Kemi – Haaparanta, Pohjanmaan retki,16.10.1990 toimintapäivä. Eduskunta/Helsinki(mielenilmaus), PikkujouluTahkovuorella 12.12.1990, Kesäretki Lehmirantaan, Naantali, Pori, Vuokatti, Ylläs, piirinmatka 1991 Unkariin.

 

-Ohjelmaa: Sutkaaksia, yhteislaulua, runoja, kronikoita, yksinlaulua, kertomuksia, pakinoita, kaskuja, matkakertomuksia, lastentarhan lapset esittivät useissa tapaamisissa ohjelmaa, muotinäytöksiä, kävelyretkiä kylällä, yhteislauluilta Kallen teatterilla

 

- Arpajaiset kerhon lopussa

-kahvihetki aamun avauksen jälkeen

-4.3.1991 piirin kulttuurijuhla monitoimitalolla

-24.4.1991 Eläkeliiton toiminnanjohtaja Jukka Salminen kevätkokouksessa mukana

-Pikkujoulu Onkihovissa Tölvällä 11.12.1991

-25.4.1992 yhdistyksen 20 v.- juhla monitoimitalolla, osallistujia 256 henkilöä.

 

-jäsenmäärä 1991 276 henkeä

-jäsenmäärä 1993 288 henkeä

-jäsenmäärä 1995 324 henkeä

 

-1995  Lapinlahdella asukkaita 8100

 

-jäsenmaksu 1990 20 mk

-jäsenmaksu 1993 25 mk

-jäsenmaksu 1998 30 mk

 

 

 

-kerhoja:  naisten käsityökerho, ensiapu, ihmissuhteet, perinnepiiri, Liikettä omaan tahtiin, Wipraattokuoro, varttuneitten liikunta ja Senioripiiri,

- arvan hinta 1992 5 mk/kpl ja 10mk/3 kpl

- 7.9.1992 tutustuminen uuteen palvelutaloon Jussinpihaan vanhustyönjohtaja Kirsti Pulkan johdolla.

 

-1994 Wipraattokuoro sai nimensä, Ukko Kiiskinen oli kuoronjohtajana.

- 24.5.1994 kevätkarkelot Nerkoon nuorisoseurantalolla

-perinnekerhon keräämät tarinat painettiin kirjaksi ”Muistojen aarteita Lapinlahdelta”, kirjan hinta 60 mk ja julkaisu Taidekeskuksella 8.10.1994.  Kirjaa painatettiin 900kpl ja sen

kustannukset 34000 mk.  Kirjassa oli mukana 46 kirjoittajaa.

 

-1994-1995 Eläkeliiton kokouksiin valitut edustajat olivat Liisa Kesti ja Helena Kauppinen.

Piirin kokouksiin Kalle Hänninen, Kauko Tiitinen, Kyllikki Miettinen, Riitta Korhonen, Helena Kauppinen ja Liisa Kesti

Piirihallituksen jäsenenä oli Liisa Kesti

-jäsenkyselyitä järjestettiin.

 

 

-Hallitustyön pituudeksi rajattiin 3x2vuotta yhtäjaksoisena.  Sihteeri ja rahastonhoitaja voitiin valita hallituksen ulkopuolelta.

-1996 Veikko Korhonen kunniajäseneksi

-1997 Siiri Pitkänen kunniajäseneksi

-10.12.1997 25 v.- juhla seurakuntatalolla

 

-Piirin kokousedustajat 1996-97 Liisa Kesti, joka myös piirihallituksessa. Kauko Tiitinen, Kyllikki Miettinen, Arvo Martikainen, Kalle Hänninen, Esa Ollikainen, Riitta Korhonen ja Helena Kauppinen.

-5.3.1996 Piirin kultuurijuhla monitoimitalolla

-13.5.1996 Lähetettiin 186 jäsenen allekirjoittama vetoomus Ikäsyrjintään perustuvasta työeläkelaista Euroopan neuvoston Ihmisoikeustoimikunnalle .

-Liittokokousedustajat 1997 Seinäjoelle Liisa Kesti ja Helena Kauppinen

 

-Kahviraha 1997  5 mk

-Piirikokousedustajat 1998 Kyllikki Miettinen, Kalervo Kumpulainen, Aune Paldanius, Toini Partanen, Erkki Heikkinen, Riitta Korhonen ja Helena Kauppinen.

-1998 Retkilistoilla oltava nimet

-1998 Yhdistyksen kesäpäivät Honkaharjulla

-1998 arpojen hinta 3 mk/kpl, 5 mk/2 kpl ja 10 mk/4 kpl

-1999 Kahviraha 5 mk

-1999 arpa 5 mk/kpl ja 10 mk/3 kpl

-Varttuneitten liikuntakerho aloitti 1999 Helga Kakon vetämänä

 

              

 

 

 

 

Yleiskokouksissa muistiin merkittyä

 

-4.1.1990 vuoden ensimmäinen yleiskokous seurakuntatalolla klo 10.Lauha ilma -6 astetta, osanottajia 73 hlö.

-kokouksen avaus ja hiljainen hetki Matti Röngän muistoksi .

-aamuhartaus pastori.Jari Kainulainen ja kanttori Mikko Ylä-Soini

-kahvitauko

-yhteislaulua ”Päivä vain kerrallaan ”

-runo ”oloneuvoksen marssi”

-selostus retkistä ja lomista Kauko Tiitinen

-kertomus ”vanhuksien kotona asumisesta” Liisa Kesti

-yhteislaulu  ”Lumi on jo peittänyt ”

-arvonta: arpoja myyty 80 kpl. Putkos-Eino nosteli voittoarpoja totutulla tavallaan.

uusia jäseniä 3, Lyyli Hiltunen, Anni Väisänen ja Tauno Vigren.

 

-18.1.-90   yleiskokous seurakuntatalolla, paikalla 88 jäsentä

-kokouksen avaus pj Liisa Kesti

-aamuhartaus kirkkoherra M Kaukola ja kanttori M Ylä-Soini

-Teatteriretki: Kauko Tiitinen ilmoitti, että lähdetään Iisalmeen 25.1.-90 klo 14 näytäntöön .

-”Iliman aikojaan Iisalamesta  ” T.Kauppinen

-Aapelin pakinoita  Kauko Tiitinen

-kertomus  Pj Liisa Kesti luki kirjoittamansa kertomuksen ”Ihmisten keskinäisistä suhteista”

- kertomus Lyyli Kubin

-arvottiin 6 pakettia kahvia ja monta pienempää palkintoa .

-uusia jäseniä 2 Tyyne ja Johannes Martiskin

 

-15.2.-90  kerhokokous, saapuvilla 150 jäsentä, räntää ja 0 keli .

-pj Liisa kesti avasi kokouksen

-aamuhartaus lehtori A Martikainen ja kanttori M Ylä-Soini

-kahvitauko, KOP tarjosi kaakkukahvit

-pankkitietoa, KOP;n johtaja Markku Ollila selosti kuinka monimutkaista on esimerkiksi antolainauksen korkoprosentin määrääminen.

-arvottiin 4 kahvipakettia ja 8 pienempää palkintoa.

 

-1.3.90 oli yhdistyksemme vuosikokous saapuvilla oli piiristä puheenj. Olavi Vatanen ja toiminnanjohtaja Mirja Ronni, paikalla oli 130 jäsentä.

 amuhartaus kirkkoherra M Kaukola ja kanttori M.Ylä-Soini

-hiljainen hetki poisnukkuneen Edvin Loivan muistolle

-kahvitauko

-vuosikokous

-yhteislaulua  ”Arvon mekin ansaitsemme ”

-arvottiin 3 kahvipakettia ja 5 muuta palkintoa

-uusia jäseniä Ryhänen Leena, Sulo ja Aune Lehtola ja Annikki Varonen .

 

 

-11.10.-90 jäsentilaisuus srk-talolla saapuvilla oli Kelan paikallisjohtaja ja 96 jäsenta.

-kokouksen avaus pj Liisa Kesti

-aamunavaus  pastori Juha Heikkilä

-kahvitauko

-matkatietoa, Kyllikki Miettinen selosti Helsingin matkaa

-puhe: Kelan paikallisjohtaja Leinonen selosti eläkeläisten mutkikkaita eläkeasioita. Kyselyjä meiltä riitti ja vastaukset kyllä löytyi. Rahastahan ne asiat on kiinni?

-yhteislaulua   ”Suomi armas synnyinmaamme ”

-arvonta, arvottiin 8 voittoa .

-uusia jäseniä Katainen Mauno, Katainen Lyyli ja Väisänen Toini

 

-          

-2.1.-91 jäsentilaisuus srk talolla klo 10, saapuvilla 60 jäsentä

-avaus pj Liisa Kesti

-aamuhartaus  lehtori Annikki Martikainen

-kahvitauko

-runoja Liisa Kesti

-yhteislaulu ”Mistä tunnet sä ystävän ”

-kukkien jako: pitkäaikainen emäntä Aune Lappeteläinen 15 v, ja rahastonhoitaja Veikko Korhonen 15 v  sekä matkanjohtajana toiminut Kauko Tiitinen 10 v kukitettiin puheenjohtajan kauniiden sanojen siivittämänä

-matkojen suunnittelua Kyllikki Miettinen

-huutokaupattiin pullia

-arvottiin 12 palkintoa

-aurinko paistoi ja pakkasta vain -3 .

 

-4.9.-91 yhdistyksen kokous Säästöpankin kerhohuoneella klo 10,  osanottajia 80

-kokouksen avaus pj Liisa Kesti

-aamuhartaus Kanttori Ylä Soini

-kahvin tarjosi Säästöpankki

-runoja pj Liisa Kesti

-lukijan värssy Kauko Tiitinen

-matkojen suunnittelua Kyllikki Miettinen

-yhteislaulua ”Metsään on tullut jo syys ”

-uusia jäseniä Maire Räsänen, Inkeri Kääriäinen ja Martta Immonen

-jäseniä: miehiä 93, naisia 195, yht. 288

 

-27.11.91  jäsenkokous Säästöpankilla, saapuvilla 64 jäsentä

-kokavaus puh.j. Liisa Kesti

-aamuhartaus pastori Juha Heikkilä

-kahvitauko

-vanhainkodin johtaja Kirsti Pulkka puhui lähimmäispalvelusta ja vanhojen ihmisten auttamisesta

-kodinhoitaja Anja Korhonen kehoitti perustamaan vanhoille ihmisille käypäisiä kerhoja sekä hoivaamaan heikompia ihmisiä, silloin kun kodinhoitajilla on vapaapäivä.

-arvottiin pullia, kahvipaketteja ja keksiä ym.

-maat ovat sulia ja lämpöä + 4

 

 

-15.1.1992 Kevätkauden ensimmäinen kokous pidettiin uusitussa seurakuntatalossa, saapuvilla oli 130 hlö.

-kokouksen avaus Liisa Kesti

-aamuhartaus kirkkoherra Kaukola

-kahvin tarjosi Lapinlahden kunta

-yhteislaul, jonka aikana pj ojensi kukkaset pitkäaikaiselle sihteerille Tuure Kauppiselle

-Puhe: kunnanjohtaja Virranta toi kunnan tervehdyksen kokoukselle.  Hän selvitteli monenlaisia asioita, jotka koskivat eläkeläisiä.

-runoja: Kauko Tiitinen ja Lyyli Kubin esittivät runoja.

-arvonta: arvottiin kymmenkunta voittoa, arvat oli myyty kaikki.

-Jäsenmaksuja maksoi 72, joista 10 oli uusia.

 

8.4.1992 tavattiin taas 134 jäsenen voimalla, diakonissa Tuune Ruotsalainen piti aamuhartauden.  Kanttorina oli Ukko Kiiskinen, hänen johdollaan opettelimme lauluja mm. Ystävän laulu ja Päivä vain ja hetki kerrallansa.  Monipuolista ohjelmaa laulaen ja lukien. Erityisen ilahtuneita olimme päiväkotilasten vierailusta.  Lapset lauloivat ja esittivät pienen näytelmän.  Esitykset valloittivat meidät kokonaan.  

 

  

 

Retket ja matkat

 

-25.2..90 Teatteriretki Iisalmen kulttuurikeskukseen.  Tukkijoella oli näytelmän nimi ja esittäjiä oli 40 henkeä.  Näytös kesti 3 tuntia ja oli reipasta näytöstä koko ajan, joten aika ei käynyt pitkäksi.  Osanottajia oli 50 hlö, joista 46 oli linja-autossa ja 4 omalla autolla.  Ilma oli lauhkea +3 ja poutasäätä.  Viitostie oli sula ja sivuteillä vähän jäätä.

 

- 11.4.-90 Retki Varpaisjärven yhdistyksen vieraaksi.   Lapinlahtelaisia oli 53 ja saman verran isäntäväkeä. Ohjelma alkoi kahvin juonnilla, jonka jälkeen oli alkuhartaus, kirkkoherra puhui.  Tämän jälkeen oli ohjelmaa isäntien ja vieraitten esittämänä.  Lopuksi oli arvonta.  Ilma oli hyvä +7.

 

Kesäretki hengellisille päiville Rovaniemi 11-13.7.1990

Kertojana  Tuure Kauppinen

 

11.7.1990 Ensimmäinen kesäretkemme 1990 tehtiin EL- hengellisille päiville Rovaniemelle.  Kyytikärrinä oli Pohjolan Liikenteen kaksikerroksinen bussi, johon kiivettiin kuin ennenaikaan uunin pankolle.  Lähtö alkoi Alapitkältä klo 8.30 ja srk-talolta klo 9.00.  Ajelimme Kajaani – Pudasjärvi suuntaa Ranualle, jossa yövyimme hotelli Ilveslinnassa.  Kävimme tutustumassa Eläinpuistoon sateen lomassa.

 

12.7.1990 Jatkoimme matkaa klo 9 ja saavuimme Rovaniemelle klo11.30.  Klo 13 alkoi juhla Lapin urheiluopistolla.  OHJELMA : Klo 13 pääjuhla, alkusoitto Rovaniemen mlk puhallinorkesteri, rukous Työn alkaessa, piispa Leo Jokelaisen rukous,  kesäpäiväviestin luovutus, tervehdyssanat Eino Verronen, lääninhallituksen tervehdys, yksinlaulua Mikko Kähkölä, juhlapuhe tri Paula Tuomikoski, lausuntaa Pekka Kupari,tanhuesitys Siepakat, kvartettilaulua Delicato,päätössanat Pekka Silvola, Kymmenen virran maa.

Juhlan loputtua läksimme Kemiä kohti, johon saavuimme klo 18, majoituimme Merihotelliin.

 

13.7.1990 Päätimme piipahtaa naapurin puolella, mutta sitä ennen ajelimme Joulupukin pajalle, josta ostelimme pieniä kotiin viemisiä.  Sitten vaan Haaparantaan ja sen kauppoja tutkimaan.  Monta nyssäkkää sieltä saatiinkin mukaan.  Ajettiin taas Kemiin Merihotelliin, jonne Kauko oli tilannut ruokailun.  Olipa kiva täyden masun kanssa lähteä kotia kohti. jonne saavuimme klo 19.00.  Ilma oli sateista koko reissun ajan ja viljat olivat menneet lakoon Piippolaan saakka.  Lohimyymälöitäkin välillä löytyi ja monella oli lohi kainalossa autoon noustessa.  Auton varusteissa oli kahvinkeitin, josta saimme emäntien touhulla kahvit tämän tästä.  Kauko ilmoitti meille ikävän asian: tämä oli sitten viimeinen pitkä reissu jonka hän järjestää .Ensi vuoden alussa hän ei hoida enää tätä virkaa..On ollut 10 vuotta matkanjohtajana, joten toinen jatkakoon.  Tuhannet kiitokset Kaukolle ja arvosana 10+

Osanottajia 43 + kuski .

 

 

Toiminta päivä eduskuntatalon edustalla 16-17.10.1990

Kirj.Tuure Kauppinen

 

16.10.1990  Lähdimme Lapinlahden linja-autoasemalta klo 4.30 ajelemaan Varpaisjärvelle, josta tuli samaan autoon 27 eläkeliittolaista, meitä lapinlahtelaisia oli 23.  Aamiainen oli Vihantasalmella, josta matka jatkui Helsinkiin.  Paljon oli liittolaisia liikkeellä, arvion mukaan 12 000 henkeä.  Ei päässyt enää likellekkään puhujaa, seistiin siinä tunnin verran mahdottomassa tungoksessa.  Sielta lähdettiin Espoon Olarin srk:n leirikeskukseen, joka oli vanhoja kartanoita, Velskolan kartano nimeltään.  Siellä oli kaksi 2 hengen ja muut 6 hengen huoneita.  Hyvin siellä kuitenkin nukutti, kaikki oli väsyneitä.

 

17.10.1990 Klo 9.30 oli meille tilattu meno Urho Kekkosen museoon, jossa Tamminiemessä oli kaikki siinä kunnossa, missä se oli Kekkosen aikana, televisiota myöten.  Oli kiintoisaa katseltavaa, oppaat selvittivät hyvin tarkkaan.  Pois tullessa ruokailtiin samassa paikassa kuin mennessäkin.  .Leppävirran Unnukka oli viimeinen paikka, jossa tehtiin taas niinkuin monasti ennenkin kauppoja ja juotiin kahvit.  Tällä aikaa oli tullut pimeä.  Lähdimme kohti Varpaisjärveä, jonne jäisivät ne 27 naapuria, ja sitten kotikylää kohden, jossa olimme kllo 20.30.  Lämpötila oli retken aikaan n.+ 8, ilma sumuista, ei nähty kaikkea, mitä kirkkaalla olisi näkynyt.  Linja auto oli Makkoselta ja kuljettaja oli oikein mukava huumorimies.

 

 

- 12.12.90 retki Tahkovuoren hotelliin pikkujoulujuhlaan.  Läksimme klo 14 srk-talon parkkipaikalta 2 linja autolla. 1. auto kulki Jukola -Varpaisjärvi -Tahkovuori ja 2. auto Heinäaho -Pällikäs -Tahkovuori.  Osallistujia oli 83 hlö.  Ohjelma alkoi ruokailulla, jonka jälkeen orkesteri soitti hartaita joulun säveliä. Tiernapojat esittivät näytelmänsä. Tämän jälkeen oli klo 10 asti tanssin vuoro, johon voisi sanoa, että vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään ja koukkuselkä suortuu ja kaikki on mielissään.

 

-17.2.-91 teatterimatka Iisalmen kultuurikeskukseen   Osanottajia 57.  Esittäjänä Iisalmen nuorisoteatteri.  Esitys Arto Paasilinnan ”Onnellinen mies”.

 

-11.12 .91 yhdistyksen pikkujoulua vietettiin Onkihovissa Tölvällä.  Osanottajia 174 Kahdella linja-autolla ja toistakymmenellä henkilöautolla kuskattiin juhlijoita.  Keli ja ilma oli mitä parhain.  Emännät oli laittaneet juomat ja ruuat siitä parhaimmasta päästä.  Ja sitä riitti vaikka joukkoa oli siitä nauttimassa.  Ohjelmassa laulettiin joululauluja, lausuttiin runoja, luettiin kertomuksia ym. Heinäahon näyttelijät suorittivat ensin tonttuleikin ja sitten näytöksen ”vanhanpojan ja piian vihkimyksen”, joka sai naurun raikumaan.  Lyhyen päivän jo hämärtyessä läksimme ajelemaan kotiin päin.  Oltiin tyytyväisiä juhlaan ja erittäin suuri kiitos emännille.  He olivat tehneet kaikki erikoisen kiitetttävästi.

 

       

Pohjoismaitten pääkaupungit 8-13.8.1994

Kertojana Riitta Korhonen    (Matti ja Liisa )

 

Ma 8.8.-94 Meitä oli lähes 50 ja mieli oli korkealla.  Olimmehan menossa lähemmin tutustumaan pohjoismaitten pääkaupunkeihin, Helsinkiin, Tukholmaan, Kööpenhaminaan ja Osloon.  Ensimmäisenä oli oma pääkaupunkimme Helsinki, kiertoajelu siellä Finlandia- ja eduskuntataloineen ja käynti Suurkirkossa.

Uusi mahtava laiva Silja Europa lähti sitten viemään meitä kohti Tukholmaa.

 

Ti 9.8.-94 Söimme tukevan aamiaisen laivan ruokasalissa, sillä edessämme oli pitkä ajomatka tuona päivänä.  Saavuimme Tukholmaan ja jatkoimme matkaa Keski-Ruotsiin.  Pysähdyimme siellä ihailemaan Vättern-järven upeita maisemia.  Jatkoimme edelleen Etelä-Ruotsiin, jossa näimme valtavat viljapellot ja Skånen kaikessa vehreydessään .

Matka oli Tukholmasta Juutinraumaan 600 km, mutta kiitettävästi jaksoimme istua bussissa ja pitää hauskaa laulujen ja juttujen kera.  Ylitettyämme lautalla salmen saavuimme Tanskaan ja n.40 km päässä sijaitsevaan Kööpenhaminaan.  Majoituttuamme hotelliin lähdimme Kööpenhaminan kuuluisaan Tivoliin.  Joku saattaa kysyä, mitäs te vanhat Tivolissa?  Mutta täytyy sanoa, että oli suurenmoista nähdä tuo mahtava Tivoli iltavalaistuksessaan, niin uskomattoman monipuolisine ja loistavine kohteineen.  Onpahan mitä kertoa nuoremmille.

 

Ke 10.8.-94 Tutustuimme sitten Kööpenhaminan nähtävyyksiin ,kuten Christanborgin ja Amalienborgin linnoihin, Raatihuoneeseen ja mikä mielenkiintoisinta ”satusetä” Andersenin Pieneen merenneito patsaaseen ja siihen liityvine tarinoineen.  Saimme vapaa-aikaakin käydä ostoksilla ja kirjoitella kortteja ystävillemme kotimaahan.  Matkamme jatkui takaisin lautalla Juutinrauman yli.  Ajoimme pitkin Ruotsin länsirannikkoa kohti Göteborgin kaupunkia ja hotelliamme.  Siellä meillä oli mahdollisuus jopa saunomalla huuhtoa matkan pölyt pois.  No, kai ne pölyt huuhtoutuivat, mutta varsinainen saunominen oli eri asia.

 

To 11.8.-94 Lähdimme monipuolisen ja runsaan aamiaisen jälkeen ajelemaan kohti Norjaa ja Osloa, jonne saavuimme puolen päivän jälkeen.  Kiertoajelun aikana näimme Oslon tärkeimmät nähtävyydet.  Joihin kuuluu mm. Vigelandin puisto.  Se on kooltaan 30 ha ja siinä on 190 eri patsasryhmää, se on avattu 1923, mutta vihitty vasta 1993, jolloin itsensä patsaiden luojan Vigelandin patsas tuotiin puistoon.  Tuo puisto oli meille kaikille todella mieliin jäävä elämys, sillä sen patsaat kertovat koko ihmiselämän kirjon syntymästä kuolemaan kaikkine eri vaiheineen.  Oppaamme toi patsaiden välityksellä todella mahtavasti ja liikuttavan herkästi esille kaikki ihmiselämään liittyvät kuviot.  Puiston perällä seisoo monoliitti jossa on 121 eri patsasta yhdistettynä.Todella näkemisen arvoinen puisto.  Samoin poikkesimme Holmenkollenin talviurheilukeskukseen.  Oli mielenkiintoista olla tuolla paikalla, minkä aiemmin on nähnyt vain televisiosta.

 

Pe  12.8.-94 Alkoikin sitten taas pitkä bussimatka Oslosta poikki Ruotsin kohden Tukholmaa.  Matka taittui reittiä Karlstad- Örebro – Eskilstuna – Tukholma.  Vaikka matka oli jälleen 600 km, niin ei meille tullut suru puseroon, sillä laulujen, vitsien ja omien ja ehkä toistenkin kommelluksien kertomisella matka sujui rattoisasti, tietenkin välillä verrytellen ja kahvikupposen äärellä.  Tukholmassa oli tarkoitus tutustua  kaupunkiin lähemmin, mutta koko viikon jatkuneet vesipäivät asettivat rajoituksensa . Mutta kuitenkin kaiken kruunasi se kun valtavassa ruuhkassa pysähdyttyämme saimme nähdä aivan bussimme vierellä  mahtavan ratsusaattuueen kera ajelevan vaunuissaan itse Silvian ja Kaarle-Kustaan, jotka iloisesti hymyilen vilkuttivat ”meille”.  No olihan siellä tosin kadun varret täynnä muitakin ihmisiä.  Tuo tuntui juhlalliselta, kaikki oli pelastettu ,vaikkemme voineet tutustua kuninkaanlinnaan, ym. nähtävyyksiin .

 

La 13.8.-94 Silja Scandinavia saattoikin meidät yön aikana Turkuun, josta matkamme jatkui lepotaukoineen kohti Lapinlahtea.  Kaikkien matkalla olleitten mielestä matka oli onnistunut ja sää suosi koko ajan.  Kukaan ei sairastunut  eika sattunut mitään ikävää.  Kaikesta tästä saamme kiittää ylintä matkanjohtajaa, mutta myös turvallista, huumorintajuista ja ystävällistä kuskiamme ”Imppaa” ja miellyttävää, asiansa osaavaa opastamme Jaanaa.  Mutta eihän matka olisi toteutunut, ellei sitä olisi jo yli puoli vuotta aiemmin puuhannut, ja tuo puuhanainen oli Kyllikki.  Kiitos kaikille matkalla olleille ystäville, yhdessä kaikki onnistui!

Miksi en kiittäisi hyvistä ystävistäni, jotka ovat aarre elämässä ja kesäisistä muistoista jotka lämmittävät talven tuiskuissa.

 

Riitta

 

 

 

          

Toimijat 1990-luku

 

Puheenjohtajat

 

1988-2002  Liisa Kesti

  

Sihteerit

1983-91     Tuure Kauppinen

1992-97      Helena  Kauppinen

1998-2000  Anja Heikkinen

 

Rahastonhoitajat

1991-97        Kauko Tiitinen

1997-2002    Erkki Heikkinen

 

Matkavastaavat

1991-2001    Kyllikki Miettinen

 

Keittiövastaavat

1988-1993     Aune Lappalainen ja  Kaisa Kämäräinen, SaaraTynnyrinen, Irene Hämäläinen .

1994-1998     Maila Kumpulainen, Kaisa Kämäräinen ja Toini Partanen, Saara Tynnyrinen, Aune Paldanius

 1999-2003    Saara Tynnyrinen, Toini Partanen

 

 

Johtokunnat ja hallitukset

 

1990

 

puh.joht. Liisa Kesti

sihteeri   Tuure Kauppinen

rahast.    Veikko Korhonen

varapj.     Annikki Purjesalo

Kauko Tiitinen

Hilja Taskinen

Irja Paldanius

Kaisa Kämäräinen

Anni Anttila

Viljo Nyyssönen

Aune Lappalainen

Toini Partanen

Tilintarkastajat Kalle Ruotsalainen ja Viljo Ollikainen

 

1991

 

puh.joht. Liisa Kesti

sihteeri   Tuure Kauppinen

rahast.    Kauko Tiitinen

Varapj. Kalervo Kumpulainen

Aune Lappalainen

Toini Partanen

Kyllikki Miettinen

Kauko Tiitinen

Hilja Taskinen

Irja Paldanius

Kaisa Kämäräinen

Toini Partanen

Annikki Purjesalo

Tilintark. Kalle Ruotsalainen ja Viljo Ollikainen

            

1992

 

puh.joht  Liisa Kesti

sihteeri   Tuure Kauppinen

rahast.    Kauko Tiitinen

Varapj.    Kalervo Kumpulainen

Kyllikki Miettinen

Toini Partanen

Aune Lappalainen

Kalle Ruotsalainen

Irja Paldanius

Kaisa Kämäräinen

Annikki Purjesalo

Helena Kauppinen

Tilintark. Kalle Ruotsalainen ja Viljo Ollikainen

 

1993

 

puh.joht.   Liisa Kesti

sihteeri     Helena Kauppinen

rahast.     Kauko Tiitinen

varapj.      Ukko Kiiskinen

Aune Paldanius

Toini Partanen

Kalervo Kumpulainen

Kyllikki Miettinen

Aatu Vainikainen

Irja Paldanius

Kaisa Kämäräinen

Annikki Purjesalo

Tilintark. Klaudia Ruotsalainen ja Viljo Ollikainen

 

1994

 

Puh.joht.  Liisa Kesti

sihteeri    Helena Kauppinen

rahast.     Kauko Tiitinen

varapj.     Ukko Kiiskinen

Irja Paldanius  

AatuVainikainen

Kaisa Kämäräinen

Riitta Korhonen

Aune Paldanius

Kalervo Kumpulainen

Kyllikki Miettinen

Toini Partanen

Tilintark. Klaudia Ruotsalainen ja Viljo Ollikainen

 

1995

 

Puh.joht.  Liisa Kesti

sihteeri     Helena Kauppinen

rahast.      Kauko Tiitinen

varapj.      Ukko Kiiskinen

Kalervo Kumpulainen

Toini Partanen

Kyllikki Miettinen

Irja Paldanius

Arvo Martikainen

Riitta Korhonen

Aatu Vainikainen

Kaisa Kämäräinen

Tilintark. Klaudia Ruotsalainen ja Viljo Ollikainen

 

1996

 

Puh.joht.   Liisa Kesti

sihteeri     Helena Kauppinen

rahast.      Kauko Tiitinen

varapj.      Ukko Kiiskinen

Aune Paldanius

Aatu Vainikainen

Kalervo Kumpulainen

Irja Paldanius

Riitta Korhonen

Kaisa Kämäräinen

Arvo Martikainen

Tilit Klaudia Ruotsalainen ja Viljo Ollikainen

Tilint Leena Hämäläinen ja Liisa Surma-aho

 

1997

 

Puh.joht. Liisa Kesti

sihteeri    Helena Kauppinen

rahast.    Kauko Tiitinen

varapj.    Ukko Kiiskinen

Kyllikki Miettinen

Aune Paldanius

Toini Partanen

Kalervo Kumpulainen

Irja Paldanius

Riitta Korhonen

Kaisa Kämäräinen

Arvo Martikainen

Erkki Heikkinen

Tilintark. Leena Hämäläinen, Jukka Penttilä ja Viljo Nissinen

 

1998

 

puh.joht. Liisa Kesti

sihteeri   Anja Heikkinen

rahast.    Erkki Heikkinen

varapj.    Ukko Kiiskinen

Toini Partanen

Riitta Korhonen

Lauri Partanen

Helena Kauppinen

Toini Tikkanen

Kalervo Kumpulainen

Kyllikki Miettinen

Aune Paldanius

Aatu Vainikainen

Tilintark. Leena Hämäläinen, Jukka  Penttinen ja Viljo Nissinen

           

1999

 

Puh.joht,  Liisa Kesti

sihteeri     Anja Heikkinen

rahast.     Erkki Heikkinen

varapj.    Ukko Kiiskinen

Niilo Kvist

Kyllikki Miettinen

Aune Paldanius

Esa Ollikainen

Riitta Korhonen

Lauri Partanen

Helena Kauppinen

Toini Partanen

Toini Tikkanen

Tilintark. Leena Hämäläinen ja Helena Tiikkainen

 

 

                

 

 

 -             

   

Lapinlahti

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja

Anneli Valta-Lisitsin

valtalisitsin.anneli@gmail.com

p. 0500 274 427

 

 

Sihteeri

Sirkka Toivainen

sirkka.toivainen@meili.fi

p. 0400 523 292

 

Vapaaehtoistoiminnan vastaava

Maire Väisänen

mairekatriina@gmail.com

p. 050 534 5363

 

Jäsensihteeri

Eino Tissari

eikka52@gmail.com

p. 040 137 9444

 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter