Thumbnail

Liikuntaryhmät yhdistyksissä

Eläkeliiton yhtenä keskeisimmistä tavoitteista on edistää eläkeläisten hyvinvointia turvallisella ja virkistävällä yhdessäololla, mitä liikuntatoiminta parhaimmillaan on. Liikunnalla on merkittävä rooli kaiken ikäisten ihmisten terveyden ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja edistämisessä. Iän myötä lihasvoima, tasapaino, kestävyys ja liikkuvuus heikentyvät, siksi liikunta on ikääntyville ja ikääntyneille erityisen tärkeää. Säännöllinen liikuntaharrastus voi tuoda elämään uutta sisältöä ja auttaa jaksamaan arjessa. Se voi myös antaa tilaisuuksia uusien ystävyyssuhteiden solmimiseen.

Eläkeliiton yhdistysten liikuntaryhmissä tavoitellaan hyvää kestävyyskuntoa, vahvoja lihaksia sekä notkeaa kehoa.  Myös psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia halutaan edistää.  Liikunta-aktiivisuus lisääntyy usein, kun siirrytään eläkkeelle. Niinpä yhdistyksien tarjoama monipuolinen liikuntatoiminta voit houkutella uusia jäseniä toiminnan pariin.

Vuonna 2017 Eläkeliiton yhdistyksissä toimi 1 096 liikuntaryhmää ja liikuntaryhmiä ohjasivat pääosin vertaisliikunnanohjaajat. Suosituimpia liikuntaryhmiä olivat erilaiset peli-, kuntosali-, voimistelu ja vesiliikuntaryhmät. Liikunta- ja terveysaiheisia tapahtumia järjestettiin 12 189.

Etsi sinua lähinnä oleva liikuntaryhmä paikallisyhdistyksen tai piirin tapahtumakalenterista ja liity mukaan!

Liikunta-aiheista koulutusta löydät Eläkeliiton kursseista ja  Lehmirannan lomakeskuksen tarjonnasta.