Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille
Valikko
  • Keski-Pohjanmaa
  • Yhdistykset
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
voittajia kuvassa

Piirin ulkoilu- ja liikuntapäivä Elbassa 15.8.2024. Kuvassa TonkKumin piirin mestarit.

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Keski-Pohjanmaa
  3. Piirin ulkoilu- ja liikuntapäivä Elbassa 15.8.2024. Kuvassa TonkKumin piirin mestarit.

"Hieno päivä Villa Elbassa. Sopiva merituuli karkotti itikat, eikä aurinkokaan paahtanut niin kuin eilen olisi tehnyt", totesivat perholaiset kiirehtiessään bussiinsa.
He aikoivat vielä menomatkalla käväistä pullaosotoksilla Kaustisella.

Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piirin väki kerääntyi Elbaan ulkoilu- ja liikuntapäivään kauniina syyskesän päivänä tiiistaina 15.8. Paikalla oli arviolta noin 150 ulkoilijaa.
Kokkolan yhdistyksen vuoro oli järjestää piirin ulkoilupäivä. Osanotto oli runsasta.
Päivä aloitettiin juhlallisesti Eläkeliiton viirin nostolla ja Keski-Pohjanmaan maakuntalaululla.
Kokkolan yhdistyksen puheenjohtaja Maija Rukajärvi-Saarela avasi tilaisuuden ja esitteli päivän ohjelman.
Aloitimme ruokailulla, sen jälkeen väki jakautui. Osa lähti Harrbådaan Susannen ja Pirjon opastamana. Esa Lindholm esitteli majakan historiaa ja kuinka ollakaan, kummituskin näyttäytyi paikalla.
Esteetön peikkopolku keräsi myös osallistujia.
Elban pihalla oli aktiviteetteja, pallon tarkkuusheittoa, mahdollisuus keppihevosella ratsastukseen, puujaloilla kävelyä.
Piirin ensimmäiset TonKumin mestaruudetkin heitettiin.
Naisten sarjassa kultaa sai Ulla Ylipelto Toholammilta, hopeaa Marja-Liisa Hänninen Perhosta ja pronssia Leena Hautala Kokkolasta. Osallistujia sarjassa 35.
Miesten sarjan kultaa sai Ari Sipilä SIevisti, hopeaa Jorma Sillanpää Perhosta ja pronssia Markku Mäki-Asiala. Osallistujia sarjassa 22.

Kiitos Liedeksen Riitalle videoinnista! Avaa linkki
Video: https://www.youtube.com/watch?v=gGuCYtGNy1s

https://retkipaikka.fi/harrbadan-kummitteleva-majakka-ja-monimuotoinen-…
Onnistuneesta päivästä kiitos järjestäjille ja osallistujille!

Markku Mäki-Asialan koostama video:

https://www.youtube.com/watch?v=YnLIgGHzWcg

PS. Onko joku paikalla olleista kadottanut kuvassa olevan huivin? Jos, niin soita Riitta-Liisa Kankkoselle, puh. 0400330342. Hän hakee sen Elbasta ja toimittaa omistajalleen.

Huivi löytynyt

Keski-Pohjanmaa

  • Etusivu
  • Yhdistykset
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Toiminnanjohtaja Taina Alanko
050 3421 203
keski-pohjanmaa@elakeliitto.fi                     

Puheenjohtaja Annikki Klemola
0503398949
annikki.klemola@gmail.com

 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter