Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille
Valikko
  • Etelä-Savo
  • Yhdistykset
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Thumbnail

Piirin jäsenkirje 2/2025

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Etelä-Savo
  3. Piirin jäsenkirje 2/2025

Jäsenkirje 2 – Kevättä kohti mennään

Räystäät tippuvat ja ojat juoksevat, ja niin ovat juosseet myös piirin edustajat saamassa oppia tulevan vuoden koitoksiin. Lehmirannassa kuulimme vaaliteemoista, eri piirien taloudellisista ja toiminnallisista tilanteista sekä myös huikeasta työkalusta eli tekoälystä! Uuden työkalun suhteen ollaan vielä monin paikoin aivan lähtötelineissä, mutta moneen asiaan tekoäly totisesti näyttää taipuvan. Tämänkin jäsenkirjeen olisin voinut antaa tekoälyn tehtäväksi, ja kenties se olisi ollut parempikin?

Kannustan yhdistyksiä seuraamaan kevään aikana Eläkeliitosta tulevia tiedusteluja, ja erityisesti ns. sääntöuudistustyöryhmän kyselyjä. Nyt on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa Eläkeliiton, piirin ja myös oman yhdistyksen sääntöihin. Sotkamon liittokokouksessa sääntöihin tehtiin vain pieniä, lainsäädännön uudistumisesta johtuvia, muutoksia. Nyt on tavoitteena isompi remontti. Sääntöuudistuksen isot linjat vedetään jo tämän vuoden aikana, joten keskustelut yhdistyksissä sääntöjen muutostarpeista on hyvä käydä kevään aikana.  

Liiton vaaliteemat kevään kunta- ja aluevaaleissa ovat: (1) Lisätään ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikköjä, (2) Lisätään kotihoidon resursseja ja (3) Huolehditaan vaikuttavasta hoitoketjusta. Vaikutetaan ja käydään äänestämässä!

Lyhyt katsaus menneeseen

Piirihallitus hyväksyi osaltaan vuoden 2024 vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen käsiteltäviksi piirin kevätkokouksessa Puumalassa 9.4. Vuosikertomuksessa todettiin mm., että mennyt vuosi oli piirin 50. toimintavuosi, ja sitä juhlistettiin upeasti 500 osallistujan voimin Kangasniemellä järjestetyssä kesäjuhlassa heinäkuussa. Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin myös piirin historiikki.

Piiri toimi aktiivisesti yhdistysten tukena ja yhdyssiteenä Eläkeliittoon. Vuoden aikana järjestettiin monipuolisia tapahtumia, koulutuksia ja kilpailuja. Talviliikuntapäivässä Juvalla päävieraana oli hiihtäjälegenda Juha Mieto, ja kesän liikuntapäivää vietettiin Puumalassa. Jäsenmäärä on pysynyt lähes vakaana, ollen vuoden lopussa 4 653 henkilöä. Vuoden alussa on jäsenmäärä lisääntynyt merkittävästi (4 693 jäsentä 24.2.2025)

Toiminnanjohtajan työpanosta jaettiin edellisvuosien tapaan Karjalan piirin kanssa. Piirin kevät- ja syyskokoukset pidettiin Mäntyharjussa ja Juvalla, ja piirihallitus kokoontui kuusi kertaa. Järjestö- ja kehittämispäiviä järjestettiin eri puolilla piiriä, ja vapaaehtoistoimijoille tarjottiin koulutusta. Piirin talous pysyi tasapainossa, johon Iloa Elämään -vuosilehti toi merkittävän tuoton. Jäsenmaksutulo oli 14 170 €, ja tilinpäätös jäi 2 063,04 € plussalle.

Piirin puolesta kiitän lämpimästi kaikkia jäseniä ja yhdistyksiä aktiivisesta toiminnasta ja yhteistyöstä. Jatketaan yhdessä vireää ja monipuolista menoa!

Terveisin

Hannu

Etelä-Savo

  • Etusivu
  • Yhdistykset
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Hannu Korhonen
Juurilahdentie 33
52300 RISTIINA
Puh. 044 240 4324
hannu27.korhonen@gmail.com

 

Toiminnanjohtaja
Juhani Sihvonen
Toimisto Porrassalmenkatu 26, 50100 MIKKELI
Puh. 045 773 19462 (tavoitettavissa parhaiten puhelimitse ma-to klo 9-13, Tapaaminen sovitaan erikseen.)
etela-savo@elakeliitto.fi
juhani.sihvonen@elakeliitto.fi


Vuosilehtien toimitus
Puh. 050 360 0775
es.elakeliitto@gmail.com (Iloa Elämään lehti)

karjalan.elakeliitto@gmail.com (Karjalasta kajahtaa lehti)

 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter