Uusi valtakunnallinen tutkimus ikääntyvien hyvinvoinnista
Tampereen yliopiston Gerontologian tutkimuskeskus toteuttaa vuodenvaihteen tienoilla kyselytutkimuksen ikääntyvien hyvinvoinnista ja sen edellytyksistä. Kaikkiaan 5000 iältään 65–84-vuotiasta eri puolilla Suomea saa kirjeen, jossa heitä pyydetään vastaamaan mukana tulevaan kyselyyn.
Irene Vuorisalo
Vanhusasiavaltuutetun vaikuttavuutta tulee vahvistaa
Vanhusasiavaltuutetun tehtävän perustamiseksi on viime vuosina tehty useita vetoomuksia ja kansalaisaloite. Siten asia on nyt edennyt lakiesityksen tasolle.
Irene Vuorisalo
Kutsu ystävä ulos - tutustu tarinoihin ja kuvagalleriaan!
Eläkeliitto, Pohjola Vakuutus, Ikäinstituutti ja Vanhustyön keskusliitto toteuttivat 7.-20.9.2020 Kutsu ystävä ulos -kampanjan, jonka avulla kannustettiin ulkoiluapua tarvitsevia ikäihmisiä lähtemään ulos kodeistaan turvallisesti ystävä-vapaaehtoisen kanssa. Taksimatkoja tehtiin myös lokakuun kuluessa.
Tutustu tarinoihin ja kuvagalleriaan
Leskien eläketurvaa ei saa heikentää
Perhe-eläkkeiden tarkoitus on kuolemantapauksen kohdatessa perhettä turvata lesken ja lasten toimeentuloa. Perhe-eläke voi olla leskeneläkettä tai lapseneläkettä. Eläkeliitto on antanut sosiaali- ja terveysministeriölle lausunnon perhe-eläkelainsäädännön uudistamisesta. Uudistamista koskeva esitysluonnos vahvistaisi perhe-eläkkeiden asemaa lapsiperheiden toimeentulon varmentajana ja heikentäisi vaikeassa asemassa elävien iäkkäiden leskien toimeentuloa.
Irene Vuorisalo
Jäsenhankintakilpailu jatkuu vuoden 2021 loppuun
Eläkeliiton jäsenhankintakilpailun voimassaoloaikaa jatketaan koronaepidemian vuoksi. Eläkeliitto järjestää jäsenilleen ja yhdistyksilleen valtakunnallisen jäsenhankintakilpailun 1.6.2020-31.12.2021. Alun perin kilpailun piti päättyä vuoden 2020 loppuun, mutta koronaepidemian tuomien rajoitusten vuoksi kilpailuaikaa päätettiin jatkaa kokonaisella vuodella.
Ohjeita tietomurron kohteeksi joutuneille
Psykoterapiakeskus Vastaamoon kohdistuneen tietomurron myötä on uutisoitu, että jopa 40 000 ihmisen potilas- ja identiteettitiedot on varastettu. Lisäksi osa tiedoista on jo saatettu julkaista internetissä.
Mikäli Eläkeliiton jäsenet ovat joutuneet tietomurron uhreiksi, niin Eläkeliitto kehottaa noudattamaan viranomaisten ohjeistuksia. Mikäli on saanut kiristysviestin sähköpostitse, niin siihen ei tule vastata eikä suorittaa maksuja, vaan tehdä sähköinen rikosilmoitus poliisille.
Metsänistutushaaste: katso kuvagalleria!
Juhlavuoden kunniaksi Eläkeliitto haastoi jäsenensä ilmastonmuutoksen torjuntaan luontoliikunnallisen metsänistutushaasteen muodossa. Eläkeliiton yhdistykset ottivat innolla haasteen vastaan, katso oheisesta kuvagalleriasta tunnelmia istutustalkoista!
Kuvagalleriaan
Eläkeliiton Karaokemestari: katso finaalin kuvagalleria!
50-vuotisjuhliaan viettävän Eläkeliiton karaokemestaruudet ratkottiin jo kolmannentoista kerran, tällä kertaa Eläkeliiton Lehmirannan lomakeskuksessa Salossa 10.–11.10.
–Karaoke on eläkeläisten keskuudessa suosittu harrastus, ja karaokekerhoja kokoontuu Eläkeliiton paikallisyhdistyksissä ympäri Suomea. Karaoke tuo eläkeläislaulajille energiaa, iloa, hyvää mieltä ja ystäviä, iloitsee Eläkeliiton kulttuurisuunnittelija Jussi Hietala.
Koronapandemiasta huolimatta Eläkeliiton perinteikkääseen karaokekilpailuun osallistuttiin tänäkin vuonna innolla.
SOPEUTUMISVALMENNUSSEMINAARI Kohti yhtenäisempää tuloksellisuuden osoittamista järjestöissä
Seminaarin tallenne on katsottavissa 31.12.2020 saakka.
Kiitokset kaikille puhujille ja seminaariin osallistuneille!
Arvioinnin ja tulosten osoittamisen tärkeitä kysymyksiä ovat:
• Seurataanko toiminnan tuloksia arvioitaessa oikeita asioita?
• Millaisia mittareita ja tiedonkeruutapoja eri järjestöillä on?
• Olisiko arviointia, seurantaa ja tiedonkeruumenetelmiä mahdollista kehittää yhdessä?