Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Keski-Pohjanmaa
Valikko
  • Kannus
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Kahvikuppi pöydällä

Kahvitilaisuus 3.10. 2023

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kahvitilaisuus 3.10. 2023

Syksyn toinen kahvitilaisuus aurinkoisena tiistaipäivänä.

Lauluryhmämme saapui harjoittelemaan kello 11.00. ja erinäisistä syistä totesimme, että nyt meillä ei olekaan tällä kertaa säestystä joten nyt mentiin näillä eväillä.

Aluksi oli mahdollisuus ruokailuun ja sen jälkeen kahvittelimme ja sitten ohjelman osuus.

Seija Niemonen juonsi ohjelman, piti aamun avauksen ja myös luki oman kirjoituksensa.

Yhteislauluja oli useita ja Onnenonkijat lauloi Vanhasta riimusta ja Vanhan myllyn tarun.

Heikki Koivisto luki entisen Eläkeliitossakin toimineen Mirja Isohannin kirjasta kaksi tarinaa/runoa.

Vierailijana tilaisuudessa oli projektitutkija Kirsi Ilola YTM Itä-Suomen yliopistolta Kuopiosta.

Kirsi Ilola

 

Väitöskirja tutkimukseensa hän oli halukas tekemään tutkimusyhteistyötä Eläkeliiton Kannuksen paikallisyhdistyksen kanssa.

Väitöskirjatutkimus  ikäihmisten toimijuudesta ja toimijuuden reunaehdoista integroituvissa sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmissä. Väitöskirjan yksi osatutkimus toteutetaan kanssatutkimuksena, mikä tarkoittaa tutkimuksen tekemistä yhdessä ikäihmisten kanssa. Kanssatutkijoina toimivat ikäihmiset voivat auttaa ammattitutkijoita esimerkiksi tutkimuksen suunnittelussa ja tutkimusaineiston keräämisessä sekä tulosten tulkinnassa. Tavoitteena on saada esiin tavallista paremmin ikäihmisten omia kokemuksia arjen osallisuudesta ja toimintamahdollisuuksista. Suomessa ikäihmisen kanssa toteutettavaa kanssatutkimusta on toistaiseksi tehty vain vähän.

Myös vapaaehtoisia löytyi tähän tutkimusyhteistyöhön.

Lopuksi ohjelmassa perinteiset arpajaiset.

Kannus

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Eläkeliiton Kannuksen yhdistys ry
Kannuksenkatu 36  69100 Kannus

Puheenjohtaja Riitta Laasonen

 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter