Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Keski-Pohjanmaa
Valikko
  • Kannus
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Ihmisiä juhlassa

Kahvitilaisuus 17.10. 2023

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kahvitilaisuus 17.10. 2023

Syyspäivän kahvitilaisuutta vietimme tänään tiistaipäivänä kokoontumispaikaksemme  muodostuneesssa Rauhalassa.

Aluksi oli mahdollisuus ruokailuun joten monet myös ruokailivat ja kahvit sen jälkeen.

Viirrekyläläiset olivat kahvitus- ja ohjelmanjärjestys- vuorossa ja niinpä ohjelman esittäjätkin olivat Viirrekylältä.

Vilpas jylhä kertoi meille muutaman pienen mukavan tarinan.

Erkki Koski lauloi kaksi laulua: Jukka Kuoppamäen kauniin, Paljon sanomatta jää ja toinen oli Olavi Virran laulu.

Onnenonkijat lauloivat myös kaksi laulua, Kuljen yksin autiolla tiellä ja Elämäni on lauluni ja säestäjänä kaikissa kuten yhteislauluissa myöskin oli tänään kolmen pelimannin joukko.

Juha Tainio, syntyisin Kannuksesta ja myös nykyään kannuslainen joka on tehnyt työuransa toimittajana Ruotsissa radiossa oli kertomassa Kannuksen entisajan asioista, merkkihenkilöistä ja  myös oman sukunsa asiaa ja muutakin Viirrekylään liittyvää. Oskari Tokoi joka myös oli syntyjään Viirrekylältä oli mukana kerronnassa.

Lopuksi tavanmukaiset arpajaiset. 

Video: https://www.youtube.com/watch?v=SnETFEmxz8s&t=136s

Kannus

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Eläkeliiton Kannuksen yhdistys ry
Kannuksenkatu 36  69100 Kannus

Puheenjohtaja Riitta Laasonen

 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter