Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Pirkanmaa
Valikko
  • Sydänhäme
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity

Eläkeliitto vaikuttaa

Eläkeliittossa on vanhusasiamiehen toimi

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Eläkeliitto vaikuttaa

Eläkeliitto haluaa edistää suomalaisen yhteiskunnan ikäystävällisyyttä.  Eläkeliittoon valittiin    VANHUSASIAMIEHEN toimeen yhteiskuntatieteiden maisteri Irene Vuorisalo. Hän aloitti työnsä 15.2. 2019. Ikäystävällinen yhteiskunta huomioi laaja-alaisesti ikääntyvän väestön hyvinvoinnin tekijät. Ikäihmiset eivät ole vain päätöksenteon kohteita tai palveluiden passiivisia käyttäjiä vaan täysivaltaisia kansalaisia ja yhteisönsä jäseniä.

Yhdistyksissä ja piireissä on valittu vaikuttajavastaavat. 

Ikääntyneet eivät ole yhtenäinen ryhmä vaan joukko erilaisia ihmisiä, joilla on erilaisia arvoja ja mielenkiinnon kohteita. He ovat tottuneet tekemään omista lähtökohdistaan käsin itsenäisiä ja yksilöllisiä valintoja. Eläkeläiset ovat myös merkittävä kuluttajaryhmä, joka käyttää paljon erilaisia palveluita. Heidän toiminnallaan on suuri kansantaloudellinen merkitys.

Eläkeliiton vaikuttamisen painopisteet ovat: 

1. Vaikutetaan eläkeläisten hyvän toimeentulon mahdollistamiseksi

2. Eläkeläisten verotusta on kohtuullistettava

3. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat eläkeläisten yksilöllisiä tarpeita vastaavia ja saavutettavia

4. Kunnat edistävät ikääntyneiden henkistä hyvinvointia

5. Ikäsyrjintään ja sen vähentämiseen kiinnitetään huomiota valtakunnallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla

Vaikuttamistyötä eläkeläisten ja ikääntyneiden aseman parantamiseksi Eläkeliitto tekee sekä yksin että yhdessä muiden eläkeläisjärjestöjen kanssa Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n kautta.

Eläkejärjestelmän uudistamista valmistelevan työryhmän ehdotus valmistuu 31.1.2025 mennessä (tämä kirj.4.1.2025)

Eläkeliiton aiempia vaikuttamisen kohteita:

EETU ry: Pankkien noudatettava yhdenvertaisuuslakia - Ikääntyneiden oikeus käteiseen rahaan ja pankkipalveluihin turvattava

Eläkeläisten ansiotaso on viime vuosikymmenten aikana parantunut, mutta 14-15 prosenttia eläkeläisistä elää suhteellisen köyhyysrajan tuntumassa (THL 2016).

Eläkeläisköyhyyttä vähennettävä.

Luontolähtöisyys ja vapaaehtoistyö hoivapalveluiden voimavarana.

Digitalisaation rinnalle ja vastavoimaksi Eläkeliitto nostaa omassa vaikuttamis- ja kehittämistoiminnassaan, että uudet sähköiset palvelut ovat mahdollisimman helppokäyttöisiä ja ikäystävällisiä. Eläkeliitto vaatii ikääntyneiden käyttäjien osallistumista näiden sähköisten palvelujen kehittämiseen.

Lähipalvelut kohtuullisin asiakasmaksuin

Ikääntyneiden liikkumisen mahdollisuudet voivat syystä tai toisesta olla rajoittuneempia kuin väestöllä keskimäärin.

Ikääntyneiden monimuotoiset asumisen tarpeet tyydytettävä

Eläkeliitto viestii ja vaikuttaa aktiivisesti sen puolesta, että suomalaisessa asuntopolitiikassa tunnistetaan ikääntyneiden kansalaisten monimuotoiset asumisen tarpeet.

Ikääntyneiden tietoyhteiskuntaoikeudet ja digitalisaatio

Eläkeliittto  vaikuttaa yhteiskunnan sähköisten palveluiden kehittämiseen ikääntyneiden suomalaisten näkökulmasta.

Kokemusperäinen tieto ja tutkimustieto vaikuttamisen perustana

Eläkeliiton vaikuttamistyön taustalla on vahva tietopohja ikääntyneiden asemasta ja omista kokemuksista.

Ikääntyneitä koskettavat epäkohdat esille

Vaikuttaminen on myös viestintää.

Eläkeliitto pyrkii lausunnoillaan ja kannanotoillaan edistämään yhteiskunnan ikäystävällisyyttä ja tuomaan esiin ikääntyneiden näkökulmia esimerkiksi digitalisaatioon ja palveluihin.

Eläkeliiton sivuilta: www.elakeliitto.fi löytyy lisää näistä em. kohdista ja vanhusasiamiehen toimesta.

 

Sydänhäme

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry
Hermannintie 16
36600 Pälkäne
puheenjohtaja  Raimo Pyhältö
pyhaltoraimo@gmail.com
040 074 0018

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter