Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, P.(09) 7257 1100, Fax (09) 7257 1198

Suurenna fonttiaPienennä fonttia
Eläkeliitto

Yhtäkkiä yksin


Elämänkumppanin menetyksen jälkeen mikään ei ole entisellään. Elämä on rakennettava uudelleen. Leskeytyminen aiheuttaa monille ihmisille suuria haasteita. Käytännön asioiden hoidon lisäksi henkisen tuen puute vaikeuttaa tilannetta.

Yhtäkkiä yksin / Yhtäkkiä yksin 2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Eläkeliiton järjestämän Yhtäkkiä yksin -toiminnan tavoitteena on tukea leskeksi jääneitä uudessa elämäntilanteessaan. Toimintaan sisältyy sopeutumisvalmennuskursseja, tukihenkilötoimintaa sekä keskinäisen avun tukiryhmiä. 

Sopeutumisvalmennuskurssit
Sopeutumisvalmennuskursseilla käydään läpi elämänkumppanin kuoleman aiheuttaa menetystä. Asiantuntijoiden tukemana voi kohdata kuoleman aiheuttaman kriisin ja keskustella siitä samaa elämäntilannetta elävien kanssa. Jaettujen kokemusten pohjalta etsitään yhdessä selviytymiskeinoja. Sopeutumisvalmennuskursseja järjestetään kaikenikäisille.  

Tukihenkilötoiminta

Omasta kriisistä selviytyneillä on mahdollisuus toimia tukihenkilöinä ja pienryhmäohjaajina. Tukihen­kilöt toimivat joko pien­ryhmä­ohjaajina vertaisryhmissä tai tukihenkilöinä yksittäisille henkilöille. Heitä tuetaan koulutuksella ja työnohjauksella. Parhaiten yksinjäänyttä ymmärtää toinen samanlaisen menetyksen kokenut.

Kurssit 2011-2012
Katso tarkemmat
kurssiajat ja tiedot kurssikalenterista. Vuoden 2012 kursseista tietoa saat Eläkeliiton keskustoimistolta.  

Haku ja tiedustelut

Lisätietoja ja hakulomakkeita kursseille saa Eläkeliiton keskustoimistosta, puh. (09) 7257 1199 tai annika.toivoniemi(at)elakeliitto.fi