Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, P.(09) 7257 1100, Fax (09) 7257 1198

Suurenna fonttiaPienennä fonttia
Eläkeliitto

Vapaaehtoistoiminta


Vapaaehtoinen


Vapaaehtoinen auttaa muita jaksamaan

Ympärillämme on paljon ihmisiä, jotka kaipaavat seuraa ja tukea. Koskaan ei ole liikaa niitä, jotka kuuntelevat ja auttavat. Vapaaehtoistoiminta tuo hyvän mielen sekä auttajille että autettaville.

Palveleva vapaaehtoistoiminta on yksi Eläkeliiton suurimpia ja tärkeimpiä toimintamuotoja. Tuhannet eläkeliittolaiset sisällyttävät arkipäiviinsä palkatonta palvelu- ja auttamistyötä.

Eläkeliitossa vapaaehtoistoimintaan osallistutaan kaikilla järjestön kolmella toimintatasolla: yhdistyksissä, piireissä ja liitossa. Yhdistyksissä toteutetaan varsinainen vapaaehtoinen palvelutyö. Piirien ja liiton tehtävänä on luoda yhdistystasolla edellytyksiä vapaaehtoistoiminnalle, esimerkiksi järjestämällä alueellisia ja valtakunnallisia vapaaehtoistoiminnan kursseja.

Eläkeliiton järjestämän vapaaehtoistoiminnan koulutuksen tavoitteena on antaa uusia valmiuksia ja voimia vaativaan työhön sekä tukea vapaaehtoisten jaksamista. Lisäksi Eläkeliitossa toimii Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamia vapaaehtoistoimintaa tukevia kehittämishankkeita, joiden puitteissa järjestetään koulutusta vapaaehtoisille.

Kurssit 2011

Katso seuraavien koulutusten ajankohta kurssikalenterista.

Haku ja tiedustelut

Lisätietoja ja hakulomakkeita kursseille saa Eläkeliiton keskustoimistosta, puh. (09) 7257 1199 tai annika.toivoniemi(at)elakeliitto.fi