Eläkeliitto - ajankohtaista
Yhdistyslain muutos voimaan syyskuun alussa
(lisätty: 13.08.2010)Uusien säännösten mukaan yhdistyksen säännöissä voidaan määrätä etäosallistumismahdollisuudesta yhdistyksen kokouksiin. Yhdistyksen tai valtuutettujen kokoukseen voidaan tällöin säännöissä mainituin edellytyksin osallistua myös postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta.
Nykyinen maallikkotilintarkastus muuttuu toiminnantarkastukseksi. Jos yhdistyksellä ei ole tilintarkastuslain mukaista tilintarkastajaa, on yhdistyksen valittava toiminnantarkastaja. Toiminnantarkastajan on tarkastettava yhdistyksen talous ja hallinto yhdistyksen toiminnan edellyttämässä laajuudessa sekä annettava tarkastuksestaan kirjallinen toiminnantarkastuskertomus tilinpäätöksestä päättävälle yhdistyksen tai valtuutettujen kokoukselle.
Yhdistyksellä on oltava KHT- tai HTM – tilintarkastaja, jossekä päättyneellä, että sitä välittömästi edeltäneellä tilikaudella on vähintään kaksi seuraavista kolmestaraja-arvosta täyttynyt:
Taseen loppusumma 100.000
Liikevaihto 200.000
Palveluksessa keskimäärin yli 3 henkilöä
Jos vain yksi raja-arvo ylittyy niin auktorisoituatilintarkastajaa ei tarvitse valita, mutta yhdistyksen tulee valitatoiminnantarkastaja.
Yhdistyslain tilintarkastusta ja toiminnantarkastustakoskevia säännöksiä sovelletaan lain voimaan tullessa tai sen jälkeen alkavantilikauden tilintarkastukseen. Käytännössä siis viimeistään tilivuonna 2011.
Siirtyminen tilintarkastuksesta toiminnantarkastukseen eiedellytä yhdistyksen sääntöjen muuttamista.
Toiminnantarkastaja vasta käytännössä pitkälti vanhan lainmaallikkotilintarkastajaa.
Tutustu tarkemmin Finlex-sivustolla: www.finlex.fi tai oikeusministeiön verkkosivulla www.om.fi.
Laki yhdistyslain muuttamisesta 16.7.2010/678 ja Laki tilintarkastuslain 57 §:n muuttamisesta 16.7.2010/679).
Takaisin

