Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, P.(09) 7257 1100, Fax (09) 7257 1198

Suurenna fonttiaPienennä fonttia
Eläkeliitto

Eläkeläisjärjestöt: Kansaneläkeindeksin leikkaus peruttava

(lisätty: 20.02.2018)

Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry vaatii, että kansaneläkeindeksiin vuonna 2017 tehty leikkaus ja indeksin jäädyttäminen perutaan. Samalla hallituksen tulee luopua vuodelle 2019 kaavailemastaan kansaneläkeindeksin jäädytyksestä. Eläkeindeksin leikkaus ja jäädytys ovat vaikuttaneet eniten pienituloisten, perusturvan varassa elävien toimeentuloon. Indeksin leikkaaminen on lisännyt vanhusten köyhyyttä.

Kansaneläkeindeksin leikkausten vaikutukset ilmenevät 14.2.2018 julkaistusta SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry:n selvityksestä. Selvityksen mukaan esimerkiksi yksinasuvan, täyttä kansaneläkettä saavan tulot olisivat tänään 18 euroa kuukaudessa korkeammat ilman indeksileikkauksia. Kansaneläkkeen täysi määrä on nyt 628,85 euroa kuukaudessa. Tammikuussa 2018 kansaneläkkeen saajia ja työeläkettä kansaneläkkeellä täydentäviä oli yhteensä noin 604 000 henkilöä.

EETU ry:n puheenjohtaja Eeva Kuuskoski muistuttaa, että eläkkeiden ohella indeksien jäädytys vaikuttaa muihinkin ikäihmisille tärkeisiin etuuksiin.

‒ Kansaneläkeindeksin leikkaus heijastuu esimerkiksi eläkkeensaajan asumistukeen. Lisäksi eläkeläisten toimeentuloa vaikeuttavat lääkekorvausten leikkaukset sekä terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset, Kuuskoski tähdentää.

Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry vaati perusturvan indeksijäädytyksen perumista jo viime syksynä valtion talousarvion käsittelyn yhteydessä. Myös Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea on moittinut Suomen sosiaaliturvaetuuksien vähimmäistasoa riittämättömäksi.

EETUn hallitus kokoontui Helsingissä 15.2.2018.

EETUn Jäsenjärjestöjä ovat Eläkeliitto, Eläkeläiset, Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL, Kansallinen senioriliitto, Kristillinen eläkeliitto ja Svenska pensionärsförbundet.

 

SOSTEn selvitys



Takaisin